Joka neljäs nuori saa pääuutisensa somesta – medialukutaidon tarve korostuu

Yhä useampi nuori kohtaa uutiset sosiaalisessa mediassa ilman että etsii niitä itse. Samalla korostuu kyky tunnistaa luotettava tieto somevirrasta.

Noin neljäsosa nuorista aikuisista eli noin 26 prosenttia saa pääuutisensa somesta, selviää Uutismedia verkossa 2025 -tutkimuksesta. Uutiset tulevat monille vastaan muun sisällön lomassa esimerkiksi TikTokissa tai Instagramissa.

Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätutkijan Ville Mannisen mukaan nuorten uutisten seuraaminen on siirtynyt yhä enemmän sosiaaliseen mediaan ja muihin sähköisiin välineisiin.

Mannisen mukaan sosiaalinen media ei kuitenkaan ole useimmille nuorille paikka, johon mennään nimenomaan uutisten vuoksi.

 – Nuoret avaavat sovelluksia yleensä viihteen, kavereiden tai vaikuttajien takia, ja uutiset tulevat vastaan siinä sivussa, Manninen toteaa.

Yle Uutisten sometoimittajan Antti Kurran mukaan uutisia ei useinkaan etsitä tietoisesti.

– Harva käyttää esimerkiksi TikTokia niin, että menisi katsomaan tietyn tilin kaikki videot. Suurin osa sisällöstä tulee vastaan algoritmin tarjoamassa syötteessä, Kurra kertoo.

Tutkimusraportin mukaan sosiaalinen media onkin monelle nuorelle tärkeä uutislähde. Samalla uutiset sekoittuvat helposti viihteeseen, mielipiteisiin ja vaikuttamiseen, mikä voi vaikeuttaa niiden tunnistamista.

Mannisen mukaan tämä asettaa uusia vaatimuksia medialukutaidolle.

– Somessa liikkuu hyvin paljon eritasoista tietoa. Samassa virrassa on sekä laadukasta journalismia että viihdettä ja mielipidesisältöä, Manninen kertoo.

Medialukutaito tärkeässä roolissa

Koska kuka tahansa voi julkaista sisältöä, kaikki uutisilta näyttävä materiaali ei ole journalistien tuottamaa. Tämä voi hämärtää käsitystä siitä, mikä on luotettavaa journalismia.

Sosiaalisen median kautta uutisiin törmääminen voi kuitenkin lisätä nuorten altistumista ajankohtaisille aiheille. Kurran mukaan nykyiset teinit kohtaavat yksittäisiä uutisaiheita todennäköisesti enemmän kuin aiemmat sukupolvet.

Samalla uutismediat ovat alkaneet julkaista sisältöä aktiivisemmin sosiaalisessa mediassa, muun muassa tavoittaakseen nuoret yleisöt. Mannisen mukaan sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuksia julkiseen keskusteluun.

– Somessa erilaiset äänet pääsevät helpommin esille, Manninen sanoo.

Vaikka sosiaalinen media tuo uutiset lähemmäs nuorten arkea, sen käyttö korostaa myös medialukutaidon merkitystä. Uutisten lähteiden tunnistaminen ja sisällön arviointi ovat entistä tärkeämpiä taitoja someuutisten äärellä.