Vanha perinneruoka nousi viraalihitiksi

Tiktokissa hapankaali on saavuttanut yhden videon takia suuren suosion. Trendi näkyy myös kaupoissa, joissa tuotteen menekki on kasvanut merkittävästi.

Terveyssisältö on ollut suosittua somessa kauan, mutta nyt trendien huipulle on noussut todella nopeasti hapankaali.

Tiktok-terveysvaikuttaja Noora Korte kertoo että hapankaali on kuulunut hänen ruokavalioonsa jo kauan, etenkin aamuisin. Hän kuvasi videoita, joissa näytti mitä syö päivässä, ja hapankaalista tuli paljon kyselyjä.

— Syön hapankaalia lähes joka päivä, joten päätin tehdä siitä videon. Oli hauska nähdä, miten moni innostui siitä, hän kertoo.

Vaikuttaja yllättyi videon suosiosta. Hänen mukaansa hänen videonsa eivät saa yleensä näin paljon katselukertoja, hapankaalivideolla on tällä hetkellä 486 000 näyttökertaa Tiktokissa. Myös yritykset innostuivat trendistä, esimerkiksi Lidl julkaisi oman hapankaaliaiheisen videon sosiaalisessa mediassa.

Keskon mukaan kiinnostus hapankaalia kohtaan on ollut tavallista korkeammalla viime kuukausina. Hedelmä- ja vihannesosastolla myytävien hapankaalien myynti kasvoi viime vuonna jopa 15 prosenttia. Tammikuussa hapankaalia myytiin jo 25 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myös kuivahyllyllä myytävien hapankaalituotteiden ja kimchin, eli korealaisen hapatetun kiinankaalin, myynti on kasvanut selvästi nyt alkuvuonna, noin 20 prosenttia.

Hapankaalin kysyntä on noussut huomattavasti.

Hapankaalin kysyntä on noussut huomattavasti.

Ruokatrendit leviävät somessa nopeasti

Terveys- ja ravitsemusalan yritys Ravidean asiantuntijoiden mukaan sosiaalisessa mediassa ruokatrendit leviävät todella nopeasti.

— Tiktokissa rytmi on niin nopea, että trendi voi syntyä tunneissa yhdestä aloittajasta ja kestää päivistä joihinkin viikkoihin, Ravidean toimitusjohtaja ja ravitsemusasiantuntija Sara Koskinen kertoo.

Koskisen mukaan ruokatrendeissä yritetään usein löytämään helppoja ratkaisuja terveyden parantamiseen. Yksittäinen ruoka-aine ei kuitenkaan paranna terveyttä, kyse on aina ruokavalion kokonaisuudesta.

— On hyvä huomioida, että näyttö kasvipohjaisista hapatetuista ruuista on osittain pirstaleista ja ristiriitaista. Jos hapankaalista pitää, se on toki hyvä tapa lisätä kasviksia ruokavalioon.

Hapankaalivideo on aiheuttanut myös kriittistä keskustelua verkossa. Osa ihmisistä on kyseenalaistanut sitä, miksi hapankaali esitetään uutena trendinä, vaikka kyseessä on vanha terveysruoka. Vaikuttajan mukaan osa kommentoinnista on ollut myös vihamielistä.

Noora Korte kertoo myös pohtivansa vastuuta sisällöntuottajana, sillä hänen seuraajissaan on paljon nuoria ihmisiä.

— Pyrin kertomaan asioista mahdollisimman neutraalisti ja jakamaan tietoa syyllistämättä.

– Hapankaali on fermentoitu eli hapatettu kaali. Fermentointi on biologinen, hapeton prosessi, jossa mikrobit kuten maitohappobakteerit, hiivat tai homeet muokkaavat ruoka-aineen sokereita ja hiilihydraatteja orgaanisiksi hapoiksi, alkoholiksi tai hiilidioksidiksi.

– Fermentoinnissa syntyy yhdisteitä ja mikrobeja, jotka saattavat osaltaan tukea suoliston normaalia toimintaa.

– Hapankaali sisältää ravintokuitua, joka voi lisätä kylläisyyden tunnetta ja tukea ruoansulatusta.

– Hapankaalia käytetään yleensä melko pieniä määriä, joten sen vaikutus on riippuvainen koko ruokavalion tasapainosta.
Ravidea