Mäntsälään rakentuvan datakeskustoimija Vernen 70 megawatin datakeskuksen odotetaan työllistävän valmistuttuaan 30 henkilöä. On kuitenkin epäselvää, millaisista työsuhteista on kyse.
– Kun puhutaan, että [datakeskus] työllistää vaikka 100 tai 300 henkeä. Onko se 300 täysipäiväistä? Vai että yksi siivooja tekee yhden työpäivän jonnekin datacenteriin? Se 30 on aika vähän, jos on miljardiluokan investointi, Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner kuvailee.
Elinkeinoelämän keskusliiton vuonna 2025 teettämän selvityksen mukaan datakeskukset tarjoavat Suomelle miljardiluokan kasvupotentiaalin. Selvityksen mukaan tiedossa olevat datakeskusinvestoinnit ovat toteutuessaan yhteensä 12 miljardia euroa vuosina 2025–2030. Jukka Manner kertoo, että Suomessa tehtävä investointi syntyy lähinnä keskuksen rakentamisesta.
– Kun siihen pannaan sitten ne serverit päälle, niin ne maksavat kolmesta kymmeneen kertaa enemmän kuin ne seinät.
Michiganin yliopiston selvityksen mukaan datakeskukset eivät tuo mukanaan kovan rahan työpaikkoja. Datakeskuksien työllistämisvaikutus on perustunut Yhdysvalloissa paikallistasolla pitkälti kiinteistönhuoltoon ja vartiointiin. Selvityksen mukaan työllistäminen tapahtuu lähinnä alihankkijoiden kautta.

Vernen datakeskus Vantaalla. Kuva: Lassi Kivikangas
Googlen datakeskus tekee tappiota?
Datakeskuksien sisältämä arvokas palvelintekniikka tulee lähtökohtaisesti ulkomailta. Runsaasti hukkalämpöä tuottavat laitteet vaativat myös tehokasta jäähdytystä, eikä Mannerin mukaan ole mitään takeita, että tätä LVI-tekniikkaakaan ostettaisiin Suomesta.
– Nämä firmat eivät oikein avaa sitä, mistä se varsinainen tekniikka tulee.
Google oli vuonna 2023 Kymenlaakson suurin yhteisöveron maksaja. Googlen palvelinkeskukset omistava Tuike Finland Oy maksoi 44,4 miljoonan euron tuloistaan 8,9 miljoonaa euroa veroa. Yritys kuitenkin pyrkii minimoimaan maksamiaan veroja optimoimalla tulojaan.
– Jos yhtään tutkii vanhoja Googlen Haminan talouslukuja, mielestäni yhtenä vuonna se teki tappiota. Että hetkinen, nyt siis tässä digitaalisessa aikakaudessa Googlen datakeskus tekee tappiota? Manner kertoo.
– Tottakai se, että kun ne tulevat ja työllistävät ihmisiä niin nehän ovat kaikki plussaa. […] Mutta tavallaan sitä kokonaisuutta ei mielestäni tiedetä ja siinä on aika paljon semmoista wishful thinkingiä (toiveajattelua).
Datakeskukset lukuina:
- Datakeskuksia Suomessa kaikkiaan 33 (syyskuu 2025).
- Uusista datakeskushankkeista tehtyjä investointipäätöksiä tai käynnistettyjä rakennushankkeita 21 ja suunnittelu- tai esisuunnitteluvaiheessa olevia 41 (elokuu 2025).
- Investointi- tai käynnistysvaiheeseen edenneiden hankkeiden yhteisarvo noin 8 miljardia euroa.
- Datakeskustoimialan arvioitu kokonaisverotuotto oli 100 miljoonaa euroa vuonna 2025. Vuonna 2030 alan verotuotto on arviolta yli 350 miljoonaa euroa.
- Datakeskusten sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan nykyisestä lähes nelinkertaiseksi, eli 5–6 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä. Tämä olisi noin 3-4 prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa.