Musiikkifestivaalit tavoittelevat hiilijalanjäljen pienentämistä ja vastuullisuus teema on isona osana festivaalien suunnittelua. Tulevaisuudessa tavoitellaan kaiken kierrättämistä, näin ajattelee muun muassa Nelonen Media Liven tuotantopäällikkö Laura Väli-Torala.

– Toiveena olisi, että tulevaisuuden festivaaleilla saataisiin kaikki kierrätettyä. Se vaatii joko manuaalista lajittelua eli paljon ihmistyövoimaa tai robotiikkaa, joka saattaa olla myös tulevaisuutta yleisötilaisuuksien jätteiden käsittelyssä, toteaa Väli-Torala.

Perinteisten kierrätysvaihtoehtojen lisäksi festivaalit pyrkivät keksimään ympäristöystävällisiä innovaatioita.

– Nykyisin ympäristötyössä kunnianhimon taso on noussut, koska tapahtuma-alalla on tehty jo pitkään töitä ympäristövastuun parissa, kertoo Ekokompassin ympäristövastuun johtaja Satu Åhlstrom.

Ekokompassi-sertifikaatti myönnetään ulkoisen auditoinnin jälkeen tapahtumajärjestäjille, jotka täyttävät Ekokompassin 10 kriteeriä.

Alan viimeaikaisia innovaatioita on muun muassa festivaalien somisteiden suunnittelu monivuotisiksi ja mahdollisuuksien mukaan niiden toteuttaminen kierrätysmateriaaleista. Festivaalit ovat ottaneet myös käyttöön panttisysteemin, joka on nostanut tölkkien palautusprosenttia.

Vastuullisuutta on pyritty myös edistämään ruokapalveluissa.

– Flow Festival teki päätöksen, ettei tarjoa enää punaista lihaa tai siipikarjaa. Jokaisessa ravintolassa pitää lisäksi olla vähintään yksi vegaaninen annos tarjolla, kertoo Åhlstrom.

Päätöksen myötä ruuan ilmastovaikutukset lähes puolittuivat, selviää vuonna 2022 tehdystä Flow:n tutkimushankkeen laskelmista.

Matkustaminen on yksi festivaalien suurimmista ongelmakohdista, sillä se aiheuttaa puolet festivaalien hiilijalanjäljestä.

– Vaatii aika isoja keinoja, että julkinen liikenne olisi kiinnostavampi vaihtoehto kuin oma auto ja että se olisi aidosti helpompi ja saavutettavampi vaihtoehto, toteaa Väli-Torala.

Esimerkiksi yhteiskyydit ovat ympäristöystävällinen tapa saapua tapahtumaan, ja tähän Väli-Torala kannustaa.

  • Suomessa järjestetään noin 700 festivaalia vuodessa.
  • Reilulla parilla kymmenellä festivaalilla on Ekokompassin sertifikaatti, joka kertoo hyvin tehdystä ympäristötyöstä.
  • Suuri suomalainen festivaali tuottaa keskimäärin yhtä paljon kasvihuonepäästöjä kuin Finnairin Airbus A350 lentäessään täydessä matkustajalastissa maailman ympäri.

Lähde: Teosto