Tarja Virolainen levittää juoksemisen ja elämän ilosanomaa

Tarja Virolaiselle juoksemisesta tuli elämäntapa Budapestin maratonin aikaan syksyllä 2012. Kun takana on nyt kymmenen maratonia lisää ja julkaistu oma kirja, kirjoittamisesta on tullut erottamaton osa arkea sekä tulevaisuuden suunnitelmia.

Nuoresta asti juossut 45-vuotias Tarja Virolainen julkaisi esikoiskirjansa, Juoksijan Sielu, tammikuussa 2018. Se käsittelee juoksuharrastusta, siihen liittyviä mysteerejä sekä juoksemisen merkitystä.

Idea kirjasta syntyi vajaa kaksi vuotta aiemmin, mutta kirjoittaminen on ollut Virolaiselle lapsuudesta asti luontainen tapa ilmaista itseään. Kirjailijoiden ja kirjojen parissa työskentely tuli kustantamoalalla kahdeksan vuoden aikana hyvinkin tutuksi, mutta hän ei olisi koskaan uskonut itse jonain päivänä kirjoittavansa kirjaa.

– Päivätyöstä pois jäätyäni jäi aikaa oman tulevaisuuden miettimiselle. Aloin kirjoittaa blogia juoksemisesta. Samalla huomasin puhuvani lähes jatkuvasti silloiselle kumppanilleni, miten Suomesta puuttuu tavallisen juoksijan tarina. Hänen kannustuksensa kirjoittaa sellainen antoi alkusysäyksen.

Yhteinen sävel löytyi Bazar -kustantamon kanssa. Kirja valmistui koto-Suomen lisäksi myös juoksuleirillä Keniassa. Uuteen elämänrytmiin sopeutumisen lisäksi Virolainen kertoo oppineensa kirjoittaessaan huomaamattaan uusia taitoja.

– Kärsivällisyyttä, hän naurahtaa.

-Kirjan työstäminen osoittautui aivan erilaiseksi kuin mikään, mitä olin aiemmin kirjoittanut. Pitkän tekstin kanssa painiessa tuli helposti olo, ettei aina tiennyt mihin suuntaan nyt pitikään kulkea. Päivittäiseen kirjoitusrutiiniin totuttautuminen oli myös haastavaa, sillä ajoittain kymmenentuhannen merkin päivätavoite oli lähes ylitsepääsemätön saavuttaa. Urakan edetessä onneksi oppi luottamaan siihen, että prosessi etenee pala palalta.

 

Juoksijan Sielu -kirja keskittyy juoksemiseen harrastuksena.

 

Rehellisyys saanut kiitosta

Kirjan saaman palautteen kautta Tarja Virolainen on oivaltanut, miten merkittävä prosessi kirjoittaminen oli.

– Tuli valtava määrä hyvinkin avoimia kirjeitä. Vaikka olin jo pukenut asian sanoiksi, oivalsin toisin sen, mikä merkitys juoksemisella on itsellenikin ja kuinka se on muuttanut elämääni.

Eniten kiitosta kirja on saanut rehellisestä sekä avoimesta kerronnastaan.

– Pidin ohjenuoranani kulkea aina totuutta kohti. Ajoittain hirvitti, että paljastanko liikaa, mutta ylivoimaisesti eniten positiivista palautetta on tullut tarinan aitoudesta.

 

Näkökulmaa kirjoittamiseen

Kirjoittamisen lähtökohtana ei tarvitse välttämättä olla julkaista kirja. Erilaiset blogit sekä omakustanteet toimivat hyvinä alustoina saada vastakaikua teksteilleen. Oman tarinan kirjoittamisesta haaveilevia Tarja Virolainen rohkaisee kuuntelemaan itseään sekä seuraamaan unelmiaan.

– Paras tapa oppia kirjoittamaan on yksinkertaisesti vain kirjoittaa. Hyviä apukysymyksiä on miettiä, mitä haluaa sanoa, mikä on oma näkökulma aiheeseen ja miksi juuri kyseinen aihe kiinnostaa.

Suurin osuus luovasta työstä tapahtuu Virolaisen mukaan korvien välissä. Kyky kuunnella, ajatella, havainnoida ja kyseenalaistaa ovat kirjoittajalle tärkeitä ominaisuuksia. Hän itse halusi selvittää, miten on aikoinaan hurahtanut juoksemiseen. Saadusta palautteesta päätellen mysteeri on selvinnyt myös niille, jotka ihmettelevät läheistensä juoksuharrastusta.

– Kirjassa käsitellään kuitenkin aika universaaleja tunteita sekä kokemuksia, mikä luo tarttumapintaa juoksua harrastamattomillekin.

 

Tarja Virolainen juoksi Tokion maratonin vuonna 2016 (kuva Virolaisen arkisto).

 

Valoa tunnelin päässä

Itse kirjoittamisprosessia Virolainen kuvailee palkitsevaksi mutta ajoittain kauhuntäytteiseksi. Samanlaisia tunteita liittyi myös kirjan valmistumisen jälkeiseen aikaan.

– Paras hetki on eräänlainen flow-tila. Kaikki katoaa ympäriltä ja tekstiä syntyy itsestään. Väliin taas voi tuntua siltä, ettei tuotetussa tekstissä ole järjen hiventä. Mielenrauhaa antoi usko siihen, että kirja jokin päivä tulee valmiiksi.

Virolainen kertoo kauhistelleensa sitä päivää, kun kirja lähti painoon. Ajatus realisoitui vasta kirjan julkaisujuhlissa Bazarin toimistolla.

– Saatuani Juoksijan Sielun käteeni ensimmäistä kertaa tajusin, ettei kirja ollut enää vain oma yksityinen asia, vaan tarina alkaa elää omaa elämäänsä muiden ihmisten tulkintojen kautta.

– Alun perin pelkäsin myös sitä, etteivät ihmiset kiinnostukaan kirjasta ja samalla kuitenkin mietin tarinan aiheuttamia reaktioita. Välttelin ensimmäisten kommenttien lukemista, mutta huomattuani niiden olleen hyvin positiivisia opin pikkuhiljaa pääsemään yli liiasta itsekritiikistä.

 

Inspiraation lähteenä elämä

Tarja Virolainen kuvailee elämänsä koostuvan tällä hetkellä kolmesta peruspilarista: työ viestinnän parissa, juokseminen sekä kirjoittaminen. Hänellä on jo kustannussopimus seuraavalle teokselle, jonka tekemiseen on tarkoitus ammentaa paljon aiemmin opittua.

– Seuraava kirjani käsittelee motivaatiota, ja menossa on tiedonhankintavaihe. Opin Juoksijan Sielua työstäessäni sen, että kirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi. Lopputuloksesta voi olla joku näkemys, mutta vasta matkan edetessä tietää, millaiseksi kirja lopulta muodostuu. Inspiraatiota voi ammentaa kaikesta, mitä elämässä tapahtuu.

 

Kirjoittaminen ja sisällöntuotanto ovat nykyisin arkipäivää Tarja Virolaiselle myös työssä viestintätoimistossa Helsingissä.