Podcastien viikoittaisia kuuntelijoita on yli miljoona

Arjen työmatkat ovat nostaneet podcastit suosituksi mediaksi: ääni tavoittaa kuulijat tilanteissa, joissa ruutu ei toimi.

Podcastien suosion taustalla on ennen kaikkea arjen tilanteet, joissa kuuntelu on otollisempaa kuin muun median käyttäminen. Finnpanelin Radiotutkimuksen mukaan viikoittainen kuuntelu on kasvanut tasaisesti kolmen vuoden ajan: vuonna 2023 podcasteja kuunteli 894 000 suomalaista, vuonna 2024 noin miljoona ja vuonna 2025 jo yli miljoona.

Neljännekselle podcastit ovat luonteva tapa syventyä kiinnostaviin aiheisiin tai asiantuntijoiden näkemyksiin. Suurin syy, miksi podcasteja kuunnellaan, on ajankuluksi ja viihteeksi. Toiseksi tärkeimpänä syynä on halu syventyä kiinnostaviin aiheisiin. Podcasteja käytetään myös taustaäänenä esimerkiksi kotitöitä tehdessä.

– Podcastien suosio kertoo siitä, että mediaympäristö on muuttunut, jolloin tekstin rinnalla ääni ja liikkuva kuva ovat nousseet tärkeiksi tavoiksi välittää tietoa. Ihmiset käyttävät eri kanavia rinnakkain ja valitsevat tilanteeseen sopivan tavan seurata maailmaa, kuvailee Tampereen yliopiston äänentutkimuksen professori Tarja Rautiainen-Keskustalo.

Kasvun taustalla on Digiaudio-tutkimusten mukaan se, että podcastit sopivat kuunteluun liikkeessä. Tilanteet ovat siis otollisempia kuuntelulle kuin lukemiselle tai videon katsomiselle. Neljännes vastaajista kuitenkin keskittyy myös podcastien kuunteluun. Podcastit tarjoavat helpon tavan seurata uutisia, oppia uutta ja viihtyä ilman, että täytyy pysähtyä. Kasvua vauhdittavat myös sisällöt. Digiaudion tutkimuksen mukaan suosituimpia aiheita ovat rikos-, jännitys-, viihde- ja ajankohtaispodcastit.

– Podcastien suosio kertoo, että elämme yltäkylläisen informaation ajassa. Tietoa tuotetaan valtavasti ja sen äärelle on helppo päästä, mutta ihmisille tulee hankalaksi hahmottaa olennaisin. Podcastit tarjoavat yhden tavan jäsentää tätä tietotulvaa, mutta informaation määrä voi myös kuormittaa ja aiheuttaa epävarmuutta, kertoo Rautiainen-Keskustalo.

Haaga-Helian Pasilan kampuksen radiostudio.

Kuva: Nella Hyvönen

Sisältö ratkaisee kuuntelun

Juontajien ja vieraiden merkitys on myös kasvussa. Tampereen ammattiopiston podcastien tekemisen kouluttajan Salla Heikkisen mukaan kuulijat tarttuvat ohjelmiin, joissa äänessä on uskottavia asiantuntijoita tai tuttuja kasvoja. Kuuntelijat pitävät myös siitä, että podcasteissa mennään suoraan aiheeseen ilman arkista jutustelua.

– Podcastien suosio kasvaa, koska niitä on helppo kuunnella liikenteessä, lenkillä ja arjen keskellä. Niistä saa nopeasti informaatiota, ja monelle kuunneltu tieto on vaivattomampi tapa oppia kuin lukeminen. Juontajat ja vieraat ovat ratkaisevassa roolissa. Jos äänessä on tunnettu tai aiheeseen perehtynyt ihminen, se houkuttelee kuulijoita, kertoo Heikkinen.