Tietokirjailija: ”Nykyiseen kuulentoon liittyvät salaliitot jatkavat vanhaa perinnettä uudessa kääreessä”

Meneillään oleva kuulento on synnyttänyt monia salaliittojaJotkut ovat jopa epäilleet sitäettä onko sitä tapahtunut lainkaanAsiantuntija näkee tämänhetkiset salaliitot luonnollisena jatkumona aiempiin teorioihintoki tekoäly tuo oman mausteensa nykyisiin.

Artemis 2- avaruuslentoon liittyvät salaliittoteoriat vaikuttavat jatkavan perinteistä linjaa, joka alkoi jo Apollo-lennoista. Näin kertoo tietokirjailija Pasi Kivioja, joka on kirjoittanut kirjan sekä Artemis-lennoista että salaliittoteorioista.

– Suuri avaruuteen liittyvä salaliitto on se, että niitä alkuperäisiä kuulentoja ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Teorioihin uskovat ovat tuoneet esimerkiksi esiin sen, että kyseessä olisi elokuvaohjaaja Stanley Kubrickin johdolla studiossa toteutettu huijaus, sanoo Kivioja.

Päälinjat avaruuteen liittyvissä salaliitoissa ovat olleet samat Kiviojan mukaan jo 1960-luvulta asti. Uuden paketointitavan teorioille tuo hänen mukaansa viime aikoina maailmassa muutenkin yleistynyt tekoäly.

– Tekoälyllä pystytään tuottamaan lisää ”todisteita” avaruuteen liittyviin salaliittoteorioihin, Kivioja pohtii.

Tietokirjailija Kivioja itse kertoo nykyään epäilevänsä monia sosiaalisessa mediassa vastaan tulevia videoita tekoälyn tekemiksi. Feikkimateriaalia on hänen mukaansa niin paljon tänä päivänä.

Kivioja kertoo, että avaruus ja salaliittoteoriat liittyvät toisiinsa esimerkiksi siitä syystä, kun avaruus on ylipäätään kiehtova aihe ja suurin osa ihmisistä näkee kuulentoja vain videon välityksellä. Hän lisää, että sellaiset teemat synnyttävät helposti salaliittoja, joissa on jotain salattua tai piilossa olevaa.

– Nasa toimii kuitenkin hyvin läpinäkyvästi. He kertovat tarkasti, että mitä tekevät ja mitä on meneillään. Nasa tarjoaa nykyisin muun muassa suoraa videolähetystä kuulentoihin liittyen, sanoo Kivioja.

Salaliitoteoreetikoista monet ovat viihdekäyttäjiä

Kivioja ei näe salaliittoteorioissa mitään määrällistä kasvua. Hän jatkaa, että toki materiaalin levittäminen on helpottunut aiempaan nähden.

– Viihdekäyttö korostuu erilaisissa salaliitoissa. Näihin liittyvät esimerkiksi somen meemikulttuuri. Pieni osuus salalliittoteoreetikoista uskoo niihin oikeasti eikä vain viihteenä, Kivioja tuo esiin.

Monet salaliittoihin uskovat uskoo useampaan eikä vain yhteen salaliittoon Kivioja kertoo. Hänen mukaansa monet teoreetikot niin sanotusti erikoistuvat johonkin tiettyyn salaliittoon. Kivioja kertoo maailmaan tulevan hyvin vähän kokonaan uusia salaliittoteorioita. Vanhat teoriat muuttavat vain muotoaan nykyaikana.

– Juutalaisiin liittyvä salaliittoteoria on pitänyt pintansa jo Raamatun ajoista asti. Sen teorian mukaan he olisivat melkein minkä tahansa salaliiton takana, muistuttaa Kivioja.

Artemis 2 -kuulento:

– Kestää 10 päivää.
– Nasa laukaisi raketin kuuta kiertävälle radalle huhtikuun ensimmäisenä päivänä.
– Kyseessä on ensimmäinen miehitetty raketti yli 50 vuoteen
– Tällä lennolla ihminen käy kauempana avaruudessa kuin koskaan aiemmin
Lähde: Nasa