Sosiaalinen media aiheuttaa suomalaisissa ulkopuolisuuden tunteita enemmän kuin muissa Pohjoismaissa

Suomalaiset aikuiset kokevat sosiaalisen median takia ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita enemmän kuin muut pohjoismaalaiset, selviää vakuutusyhtiö If:n teettämästä tutkimuksesta 

Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media aiheuttaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita selvästi enemmän suomalaisten aikuisten keskuudessa kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa 26 prosenttia vastaajista kertoo kokevansa ulkopuolisuutta sekä yksinäisyyttä sosiaalisessa mediassa. Muissa Pohjoismaissa vastaava osuus jää 14 prosenttiin.

Professori Niina Junttila Turun yliopistosta kertoo, että eron taustalla voi olla ennen kaikkea se, että suomalaiset kokevat yksinäisyyttä jo valmiiksi enemmän kuin muut pohjoismaalaiset. 

— Ihminen, joka tuntee olonsa yksinäiseksi jo valmiiksi, ei saa sosiaalisesta mediasta samaa vastavuoroisuutta kuin muut, Junttila jatkaa 

Junttila kertoo myös, että yksinäisyys luo itseään ruokkivan kehän. 

— Ihminen alkaa tulkita muiden päivityksiä negatiivisemmin ja kokee katkeruutta siitä, että muut tekevät jotain mukavaa ja itse jää ulkopuolelle. 

Kulttuuriset tekijät nousevat myös esille. Suomalainen vuorovaikutuskulttuuri on hänen mukaansa varautuneempi ja yksilökeskeisempi kuin muissa Pohjoismaissa.  

— Elämme äärimmäisen yksilökeskeisessä kulttuurissa. Omista asioista ei puhuta, ja yksinäisyys koetaan häpeällisenä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa yksinäisyydestä puhutaan avoimemmin ja seuraa haetaan aktiivisemmin, hän kuvaa. 

Yhteisöllisyyttä on vahvistettava 

Junttila toteaa, että suomalaisten pitäisi ymmärtää sosiaalisten suhteiden arvo ja rohkaistua olemaan yhteydessä muihin.  

— Ihminen on poikkeuksellisen sosiaalinen laji, ja tarvitsemme toisiamme. Mutta kulttuurinen muutos vaatii aikaa. Meidän pitäisi päästä irti ajatuksesta, että kaikesta pitää selvitä yksin. 

Näin tutkimus laadittiin

 

  • If toteutti vuonna 2026 neljättä kertaa pohjoismaisen Nordic Health Report -terveystutkimuksen. 

 

  • Kyselyyn vastasi yhteensä 4 126 täysi-ikäistä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. 

 

  • Suomesta vastaajia oli 1 001. 

 

  • Tulokset on painotettu aikuisväestöä edustaviksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.