– Sehän tavallaan pikkuhiljaa alkaa pyörittää näitä ekosysteemejä, tai se on se uhkakuva. Nyt voidaan kysyä, mikä rooli medialla on tässä kokonaisuudessa, Suomalainen sanoo.

Hänen mukaansa keskeinen kysymys liittyy sosiaalisen median alustojen vastuuseen. Mitä vähemmän alustoja valvotaan ja mitä haluttomampia ne ovat moderoimaan sisältöään, sitä vaikeammaksi disinformaation torjunta käy. Suomalaisen mukaan esimerkiksi X on vähentänyt yhteistyötä faktantarkistajien kanssa.

– Heidän pitkäaikainen väitteensä on ollut, että he eivät ole vastuussa sisällöistä, vaan tarjoavat vain alustan, jossa muut voivat levittää sisältöä.

Suomalaisen mukaan tämä lähtökohta tekee faktantarkistuksesta rajallisen työkalun.

-Niin kauan kun alustalla ei ole isoa vastuuta, pelkällä faktantarkistuksella on tosi vaikea vastata ison mittakaavan disinformaatioon.

Hän kuvaa myös ilmiötä, jossa sosiaalisessa mediassa näkyy yhä enemmän tilejä, jotka vaikuttavat tekoälyn pyörittämiltä. Tällaiset tilit voivat aluksi julkaista geneerisiä kommentteja esimerkiksi urheiluvideoiden yhteydessä. Myöhemmin sama tili voi alkaa tuottaa poliittisesti värittynyttä sisältöä.

Mahdollisuudet manipuloida keskustelua ovat kasvaneet merkittävästi, ja tekoälyä hyödynnetään jo poliittisessa vaikuttamisessa. Uutta ei ole itse vaikuttaminen, vaan sen nopeus, mittakaava ja kustannustehokkuus.

Generatiivisen tekoälyn roolia arvioi myös Helsingin yliopistolla työskentelevä yliopistonlehtori Matti Nelimarkka. Nelimarkan mukaan generatiivista tekoälyä ei voi pitää neutraalina teknologiana, sillä mallit koulutetaan aineistolla, joka sisältää arvoja, valintoja ja painotuksia.

Hän muistuttaa, että mielipidevaikuttaminen ei ole uusi ilmiö. Median historiassa on aina ollut kehystämistä ja valikointia esimerkiksi historiallisia valokuvia on muokattu poliittisista syistä jo kauan. Tekoäly ei muuta tätä peruslogiikkaa, mutta sen ansiosta manipulointi on aiempaa helpompaa ja nopeampaa.

Nelimarkka korostaa myös, ettei mediaan ole koskaan pitänyt suhtautua kritiikittömästi. Digitaalisessa ympäristössä tämä korostuu entisestään. Hänen mukaansa keskeistä on klassinen medialukutaito: eri lähteiden vertailu, kehysten tunnistaminen ja sen ymmärtäminen, että sama tapahtuma voidaan esittää eri tavoin eri medioissa.