Suomalaiset näkevät vihapuhetta internetissä yhä enemmän. Puolet 16–89-vuotiaista ovat nähneet vihapuhetta sosiaalisessa mediassa tai uutissivustoilla, selviää Tilastokeskuksen marraskuussa 2025 julkaisemasta tutkimuksesta. Tulos on noussut kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2023.
Vain Unkarissa ja Irlannissa on nähty enemmän vihapuhetta internetissä, selviää Eurostatin tilastosta. Suomi on noussut tilastossa kolme sijaa vuodesta 2023, kun sijoitus oli kuudes.
Yleisimmäksi vihapuheen perusteeksi koettiin poliittiset tai yhteiskunnalliset näkemykset. Tulos yllätti Tilastokeskuksen erikoistutkija Rauli Kohvakan.
– Kuvittelin, että yleisin syy olisi seksuaalinen suuntautuminen tai etninen tausta.
Kohvakka mainitsee, että usein puheiden taustalla on kuitenkin keskustelu esimerkiksi maahanmuutosta.
– Poliittinen keskustelu menee nykyään helposti siihen, että jo neljännessä kommentissa isketään, että älä sinä viherpiipertäjä tai älä sinä persu tule sieltä.
Tampereen yliopiston viestinnän ja median tutkimuksen professori Kaarina Nikunen näkee vihapuheen isona yhteiskunnallisena ongelmana, oli sen syynä mikä tahansa. Hän sanoo sen heikentävän halua osallistua keskusteluun ja luovan polarisoitunutta yhteiskuntaa.
Nikusen mukaan vihapuhetta voidaan kitkeä netissä parhaiten ihmislähtöisellä moderoinnilla, sillä automaatio on osoittautunut huonoksi. Ihminen tunnistaa tietokonetta paremmin vihapuheen, hän avaa.
– Somealustat eivät halua ottaa vastuuta, koska someyhtiöt ajattelevat tarjoavansa alustan eivätkä tuottavansa sisältöä. Emme voi heittää vastuuta alustoille täysin, sillä meidän pitää kantaa vastuu siitä, millaista keskustelukulttuuria tuotamme.