Nuorena naisena kuntavaaleissa – Ennakkoluulot haastavat ehdokkaita

Ennakkoluulot haastavat nuoria lähtemään mukaan politiikkaan, kertoo mikkeliläinen Emmi Ollikainen.

Vuoden 2021 kuntavaaleista tehdyn ehdokasanalyysin mukaan ehdokkaiden määrä kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna, mutta nuorten ja naisten määrä ehdokkaina laski. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2021 vaaleissa ehdokkaista 39,7 % oli naisia, kun taas edellisissä kuntavaaleissa naisia oli 39,9 %.

Emmi Ollikainen (Sd.), 21, on ollut puolueen jäsenenä jo 15-vuotiaasta lähtien. Nyt hän asettuu ehdolle kuntavaaleihin ensimmäistä kertaa. Yksi syy ehdolle lähtemiseen on Ollikaisen mukaan etenkin nuorten oikeuksien puolustaminen. Nuorena poliitikkona Ollikainen on kohdannut ennakkoluuloja.

Henkilökuva Emmi Ollikaisesta

Emmi Ollikainen (Sd.) 21 -vuotias Mikkelin kuntavaaliehdokas

– Tuntuu, että joudun todistelemaan paljon osaamistani. Minua ei välttämättä oteta niin vakavasti, kuin taas varttuneempia ja kokeneempia ehdokkaita.

Ollikaisen mielestä valtuustoon tarvitaan nuoria, koska päätettävät asiat koskevat kaikkia kuntalaisia, ikää tai sukupuolta katsomatta. Ollikaisen mukaan Mikkelin kunnanvaltuustossa ei ole nuorta valtuutettua, joka puhuisi nuorten puolesta ja ajaisi tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.

Ollikainen mainitsee, että myös sukupuolella on vaikutusta ennakkoluuloihin. Etenkin nuorena naisehdokkaana, omaa osaamista ja pätevyyttä joutuu todistelemaan. Äänestäjiä kohdatessaan Ollikainen on huomannut, että ihmiset välttelevät keskusteluja nuorten ehdokkaiden kanssa. Ihmiset olettavat, etteivät nuoret tunne yhteiskunnallisia ja poliittisia asioita tarpeeksi hyvin, ollakseen varteenotettavia ehdokkaita.

– Osallistuessani keskusteluihin äänestäjien kanssa, kommenttejani ei oteta keskusteluissa huomioon samalla tavalla, kuin taas kokeneempien ja entuudestaan tuttujen ehdokkaiden, kertoo Ollikainen kauppakeskuksessa kampanjoinnista.

Ollikaisen mukaan, etenkin vanhemmat ihmiset hakeutuvat harvemmin keskustelemaan nuorten kanssa.

– Me nuoret olemme tosissaan tässä mukana. Ei tähän kukaan huvikseen lähde, Ollikainen toteaa.

Infografiikka naisten ja nuorten alle 30-vuotiaden määrästä kuntavaaleissa

Lähde: Tilastokeskus