Seeprajuomisella vältellään krapulaa

Alkoholittomien juomien suosio jatkuu vahvana. Seeprajuominen eli juomatapa, jossa illan aikana nautitaan vaihdellen alkoholittomia ja alkoholillisia juomia näkyy jo myyntitilastoissa.

Alkon myymien alkoholittomien juomien suosio kasvoi voimakkaasti alkuvuodesta. Ero viime vuoden tammi-maaliskuun alkoholittomien juomien myyntitilastoihin on peräti 42%.

Yksi syy tähän on Zebra striping eli suomeksi seeprajuominen. Kyseessä on juomatapa, jossa samassa tilanteessa nautitaan sekä alkoholittomia että alkoholillisia juomia.

— Sellaisten asiakaskäyntien määrä on kasvanut, jossa ostetaan alkoholituotteiden mukana myös alkoholittomia juomia. Seeprajuominen on yksi merkittävä tekijä tässä, Alkon tuotepäällikkö Jari Aho vahvistaa.

Yleistyvissä määrin mukaan napataan myös alkoholiton tuote, vaikka Alko nähdään lähinnä alkoholipitoisten tuotteiden myyjänä, Aho kertoo.

Alkoholittomat juomat lisäävät juhlan tuntua

Anni Paananen, 35 kertoo harrastaneen seeprajuomista jo kymmenen vuotta, vaikka hän ei ole tiennyt termin olemassa olosta.

— Nyt vasta kuulin, että olenkin yli 10 vuotta ollut tämmöinen seeprailija, Paananen kertoo.

Paanasen mukaan alkoholittomasta oluesta tai siideristä saa juhlan tuntua. Mutta niin, että seuraavana päivänä voi tehdä sovittuja asioita eikä tarvitse kärsiä krapulasta.

— Se tietyn tyylinen juoma kuuluu niinku tietynlaiseen tilaisuuteen. Jos mennään vaikka perjantai-iltana jonkun luokse viettämään iltaa, viinibaariin tai klubille, niin ei tunnu yhtään samalta juoda limsaa kuin esimerkiksi holitonta bisseä tai siideriä, päättää Paananen.