Pitkän hiekkatien päästä metsän keskeltä paljastuu remontissa oleva vanha navetta ja syksyn tappamien auringonkukkien koristama pelto. Kuvataiteilija Toni R. Toivonen on kotipihallaan vastassa.
Navetan heinäparvelle rakennetun studion nurkissa on koiran ja hirven kalloja. Pöytää koristaa musta täytetty karitsa, sitä voisi luulla eläväksi.
Helsingin kuvataideakatemiasta vuonna 2016 valmistunut Toivonen muutti kolme vuotta sitten Helsingistä Hämeenkoskelle perheineen. Mikä tahansa töölöläinen kaksio ei riittänyt, sillä taitelijan töissä pääroolissa ovat kuolleet eläimet.
Toivosen töitä on ollut esillä Amerikassa ja Euroopan suurilla taidemessuilla Italiassa, Belgiassa, Saksassa ja Tanskassa.
Suuri näyttely on juuri päättynyt. Vuoden päästä Tuklholmassa nähdään 30 uutta teosta, jotka valmistuvat ateljeeksi remontoidun navetan tiloissa,
Teos on sisällössä ja prosessissa
Ihmiset haluavat, että eläinystävästä jää niin sanottu viimeinen jälki, ja sitä Toivonen kirjaimellisesti tekee. Esimerkiksi tiensä päähän tulleet, sairaat tai vanhat hevoset tuodaan paikan päälle lopetettavaksi.
Ruho siirretään messinkilevylle mätänemään ja jätetään kammioon jättämään jälkensä. Prosessia tarkkaillaan jatkuvasti ja sen pituus riippuu halutusta lopputuloksesta.
– Eläinrakkaat ihmiset tietävät, että kun eläin on sairas tai loukkaantunut se on lopetettava. Sitten he soittavat minulle.
Toivosella kesti puoli vuotta saada ensimmäinen hevosensa, mutta nykyään taiteilijalla on tuttavia, joilta hän saa eläimiä töihinsä. Ruhosta hyödynnetään kaikki. Samaa eläintä voidaan käyttää myöhemmin esimerkiksi veistosten osana. Kööpenhaminan Chart-taidemessuilla vieraille tarjoiltiin teoksen edessä samaisen hevosen lihaa.
Töissä voi yhä kokea eläimen läsnäolon, sillä jokaisessa teoksessa on yksi elämä ja yksi kuolema. Katsojan silmien edessä ei siis ole vain kuvaa hevosesta vaan hevonen itse.
Yleinen vastaanotto on ollut positiivinen. Raskaat työt aiheuttavat myös kritisointia eivätkä ”okei ihan kiva” -kommentit taiteilijaa kiinnosta.
– On ihmisiä, jotka eivät tykkää. He menevät sen jälkeen ravintolaan, jossa heidän lautasellaan on kuollutta eläintä. Onhan se paljon shokeeraavampaa kuin tämä.
Esikoisen syntyessä Toivonen näki yhteyden istukan ja auringonkukan välillä. Molemmat antavat elämän ja kuolevat sitten turhana pois. (Sunflowers2 2008, työssä käytetty ihmisen säilöttyä istukkaa)
Lapset tasapainottavat rankkaa työtä
Ennen lukion alkamista Toivonen ei tiennyt taiteilijan olevan ammatti. Häntä kehotettiin tekemään harrastuksesta ammatti ja ryhtymään graafiseksi suunnittelijaksi. Nykyään hän elättää töillään nelihenkisen perheensä.
Työpäivät venyvät 16-tuntisiksi eikä viikonloppuja ole, mutta Toivosen suuret unelmat ajavat häntä eteenpäin. Vastapaino kaikkeen löytyy kotoa.
– Kun stressaan ja sitten menen sisälle, niin siellä suurin ongelma on, kun lelu on pudonnut patterin väliin. Se kääntää koko jutun.
Remontin, perhe-elämän ja töiden lisäksi Toivonen ulkoilee koiransa kanssa ja kasvattaa harvinaislaatuisia kanoja.
Ateljeen pöydillä on Toivosen munasta asti itse kasvattamia kanoja lasipurkkeihin säilöttynä. Kudoksen säilymismenetelmää Toivonen ei paljasta, mutta kanat voisi käytännössä nostaa nesteestä pöydälle ja ne säilyisivät siinä ikuisesti.
Kanat saavat joskus uuden elämän hartsin tai muovin sisään säilöttyinä, jolloin niitä voi myöhemmin yhdistää kolmiulotteisiin veistoksiin ja maalauksiin.
Indonesialainen kanarotu Ayam-Cenali on luita ja sisäelimiä myöten täysin musta.
Taiteenkerääjä teki dokumentin
Tänä vuonna Kööpenhaminan Chart-taidemessuilla nähtiin ensi-illassa Theo Bat Schandorffin dokumenttielokuva ”HEAVY.” Se näyttää katsojalle koko työprosessin ja siihen johtaneet tekijät hevosen lopettamisesta aivan taidegallerian seinälle.
Toivonen uskoi dokumentin jäävän ensin vain vitsiksi. Eräs taiteenkeräilijä osti häneltä puolihumalassa suuren työn vain kännykkäkuvan perusteella. Puheeksi nousi prosessin tärkeys teoksessa ja keräilijä kertoi omistavansa suuren mainosfirman, joka voisi tulla Suomeen kuvaamaan Toivosen työskentelyä.
– Soitin hänelle eikä se ollutkaan vitsi. Siinä oli sitten kameraa ja porukkaa täällä pyörimässä.
Vaikka elokuva on Schandorffin, sai Toivonen vaikuttaa siihen itse paljon. Hänen mukaansa se on raikas, mutta rankka. Suomalaisesta taiteilijasta ei aiemmin ole tehty sellaista.
Kun elokuva näytettiin Chartissa osa ihmisistä lähti pahimmissa kohdissa pois. Suurin osa oli kuitenkin vakuuttuneita ja aplodit raikuivat. Elokuva jäi pyörimään näyttelyyn vielä kuudeksi ylimääräiseksi viikoksi.
Nyt Toivonen pohtii, missä sitä näytettäisiin jatkossa. Eräs eurooppalainen taidemuseo sekä Tanskan televisio ovat kiinnostunut näyttämään elokuvaa. Dokumenttifestivaalit olisivat yksi vaihtoehto.
– Suomi ei ole vielä valmis HEAVYLLE, antaa sen ensin tehdä tuhojaan jossain muualla, Toivonen päättää.
Ateljeen pöydillä on Toivosen munasta asti itse kasvattamia kanoja lasipurkkeihin säilöttynä.