Mexico Ci­tys­sä au­to­teh­taal­la työs­ken­te­le­vä Da­niel­le Ramos (Na­ta­lie Reyes) on muina nai­si­na aloit­ta­mas­sa työ­päi­vään­sä, kun teh­taa­seen saa­puu yl­lät­tä­vä vie­ras – tai oi­keas­taan kaksi. Gracek­si it­sen­sä esit­te­le­vä nai­nen (Mac­kenzie Davis) saa­puu asei­neen pai­kal­le ja ker­too Da­niel­len ole­van vaa­ras­sa. Sa­mas­sa teh­taas­sa alkaa tu­li­tais­te­lu, jonka yh­te­nä os­a­puo­le­na on Rev-9 -ni­mi­nen, ih­mis­hah­moi­nen tap­po­ko­ne (Ga­briel Luna). Alkaa takaa-ajo, jonka ai­ka­na Rev-9 yrit­tää kai­kin kei­noin tap­paa Da­niel­len. Jak­son ai­ka­na Grace ker­too ole­van­sa pa­ran­nel­tu huip­puso­ti­las tu­le­vai­suu­des­ta ja tul­leen­sa ny­ky­päi­vään suo­jel­lak­seen Da­niel­lea Rev-9:ltä. He koh­taa­vat tais­te­lun kes­kel­lä myös muuan nai­sen, joka pal­jas­tuu Sarah Con­no­rik­si (Linda Ha­mil­ton). Sarah liit­tyy kak­si­kon mat­kaan ja ryh­tyy tais­te­le­maan uu­den­lais­ta ter­mi­naat­to­ria vas­taan – kuten ker­too teh­neen­sä jo parin kym­me­nen vuo­den ajan. Alkaa val­tai­sa takaa-ajo, jonka ai­ka­na Rev-9 pal­jas­tuu to­del­la häi­jyk­si ja han­ka­las­ti ta­pet­ta­vak­si ter­mi­naat­to­rik­si.

Mac­kenzie Davis ja Na­ta­lie Reyes (Kuva: ©Sky­dance Pro­duc­tions and Pa­ra­mount Pic­tu­res)

Ter­mi­na­tor: Dark Fate on Tim Mil­le­rin (Dead­pool) oh­jaa­ma scifi-toi­min­tae­lo­ku­va. Se si­joit­tuu Ter­mi­na­tor-elo­ku­va­sar­jan ai­ka­ja­nal­la joi­tain vuo­si­kym­me­niä Ter­mi­na­tor 2: Judg­ment Dayn jäl­kei­seen maa­il­maan ja on liki suora jatko-osa vuo­den 1991 elo­ku­val­le. Mu­ka­na ovat kah­den en­sim­mäi­sen elo­ku­van ta­paan Linda Ha­mil­ton ja Ar­nold Schwarze­neg­ger, minkä li­säk­si tuot­ta­ja­na toi­mii en­sim­mäi­set osat oh­jan­nut mes­ta­rioh­jaa­ja James Ca­me­ron. Täl­lai­nen ko­koon­pa­no tuo läh­tö­koh­tai­ses­ti veden kie­lel­le, vaik­kei olisi näh­nyt kol­mea vä­lis­sä teh­tyä elo­ku­vaa lain­kaan. Va­li­tet­ta­vas­ti to­teu­tus jää hie­man puo­li­te­hoi­sek­si.

Ga­briel Luna (Kuva: ©Sky­dance Pro­duc­tions and Pa­ra­mount Pic­tu­res)

Elo­ku­va esit­te­lee uuden pahan ter­mi­naat­to­rin, joka vai­kut­taa liki yhtä py­säyt­tä­mät­tö­mäl­tä kuin T2:n T-1000. Va­li­tet­ta­vas­ti Ga­briel Luna ei ole Ro­bert Pat­rick, vaik­ka ko­vas­ti tähän pyr­kii­kin. Il­mee­tön tap­pa­ja ete­nee kuin teh­tä­vään­sä to­teut­ta­van ko­neen kuu­luu­kin, mutta omi­nai­suu­ten­sa huo­mioon ot­taen se koh­taa tar­peet­to­man pal­jon vas­tus­tus­ta ja haas­tei­ta. Toki täl­lai­nen ti­lan­ne oli T-1000:lla­kin mutta van­han ta­ri­nan päi­vit­tä­mi­nen ei ole oi­kein on­nis­tu­nut. Luna tais­te­lee silti lop­puun asti kaik­kien esit­tä­mien­sä si­vu­roo­lien tuo­man ko­ke­muk­sen vim­mal­la – vaik­ka­kin kes­kin­ker­tai­ses­ti.

Sarah Con­nor oli en­nak­koon ken­ties mie­len­kiin­toi­sin hahmo uu­des­sa Ter­mi­na­to­ris­sa. Linda Ha­mil­ton ot­taa­kin ikään­ty­neen ja ikuis­ta tais­te­lu­aan ter­mi­naat­to­rei­ta vas­taan käy­vän Sa­ra­hin roo­lin to­del­la va­ka­vis­saan. Tai var­mas­ti ot­tai­si, mi­kä­li tähän an­net­tai­siin työ­ka­lu­ja. Sa­ra­his­ta tulee ha­lua­mat­taan erään­lai­nen äi­ti­hah­mo Da­niel­lel­le, mikä vaa­tii pal­jon sekä hä­nel­tä että kat­so­jal­ta. Kat­ke­roi­tu­nut ja jat­ku­vas­ti va­ruil­laan oleva Sarah on toi­saal­ta hah­mois­ta kaik­kein ko­va­päi­sin, mikä nos­taa pis­tei­tä jon­kin ver­ran. Da­niel­len ja Gracen kans­sa ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suu­den puo­les­ta tais­te­le­va Sarah on osa lop­pu­jen lo­puk­si melko toi­mi­vaa kol­mik­koa, jolla on sekä sana että aseet hyvin hal­lus­sa.

Linda Ha­mil­ton (Kuva: ©Sky­dance Pro­duc­tions and Pa­ra­mount Pic­tu­res)

Ter­mi­na­tor: Dark Fate on elo­ku­va, johon on la­dat­tu niin pal­jon odo­tuk­sia, että täy­del­li­nen lop­pu­tu­los olisi ollut liki ab­sur­di aja­tus. Ikään­ty­nyt, har­maa, mutta edel­leen ka­ris­maat­ti­nen Ar­nold Schwarze­neg­ger, hie­man tyy­lik­kääm­min ikään­ty­nyt Linda Ha­mil­ton sekä nuo­ret san­ka­rit Na­ta­lie Reyes ja Mac­kenzie Davis te­ke­vät var­mas­ti par­haan­sa, mutta kuten sa­not­tua: se ei aivan riitä. Alun takaa-ajo­koh­taus on komea ja he­rät­tää toi­veen eheäs­tä ja toi­min­nan­täy­tei­ses­tä kak­si­tun­ti­ses­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti Tim Mil­le­ril­lä kar­kaa mopo kä­sis­tä eikä toi­min­ta­se­koi­lu Dead­poo­lin kal­tai­nen hul­lun­myl­ly aivan toimi Ter­mi­na­tor-maa­il­mas­sa. Huu­mo­ria Mil­le­rin elo­ku­vas­sa kui­ten­kin luon­nol­li­ses­ti on ja se on ajoit­tain melko on­nis­tu­nut­ta­kin.

Vuo­den 1984 ja eten­kin vuo­den 1991 elo­ku­vat oli­vat kal­lii­den te­hos­tei­den­sa ja täy­te­läi­sen toi­min­tan­sa li­säk­si ta­ri­nal­taan ja ker­ron­nal­taan melko synk­kiä elo­ku­via, mes­ta­ri­teok­sia jopa. Uusi jatko-osa ei ky­ke­ne tuo­maan juuri muuta uutta sci­fin tai toi­min­nan gen­reen, kuin pari tusi­na­tuo­tan­to­na ke­hi­tet­tyä nais­pro­ta­go­nis­tia. Täl­lai­sia voi­mak­kai­ta nuo­ria nai­sia on nähty elo­ku­vis­sa 2000-lu­vul­la en­nen­kin ja vaik­ka nais­nä­kö­kul­man ujut­ta­mi­nen Ter­mi­na­tor-kaa­no­niin onkin mitä mai­nioin idea, sen to­teu­tus jää vai­suk­si.

Nos­tal­gian­näl­käi­sil­le Ter­mi­na­tor-fa­neil­le Ter­mi­na­tor: Dark Fate on luon­nol­li­ses­ti pa­kol­lis­ta kat­sot­ta­vaa ja saa ih­mi­set var­mas­ti elo­ku­viin. Eikä elo­ku­va täysi susi suin­kaan ole, se ei vain ky­ke­ne täyt­tä­mään val­ta­via odo­tuk­si­aan ni­mek­kääs­tä te­ki­jä­jou­kos­ta huo­li­mat­ta. Jo­tain upeaa lo­pul­li­suu­den tun­net­ta elo­ku­vas­sa sen­tään on, mutta pa­rem­paa oli lupa odot­taa.