Kaunokirjallisuuden Finlandian voittaminen lisää aina kirjan myyntiä, kertoo Otavan liiketoimintajohtaja Nona Ratia.
– Se on hirveän tittelikohtaista, miten palkinto vaikuttaa myyntiin mutta sanoisin, että se noin viisin- tai kymmenkertaistaa myyntiä, arvioi Ratia.
Viime vuoden voittajan Monika Fagerholmin kirjan myyntimäärät kaksitoistakertaistui voiton jälkeen loppuvuoden osalta. Kirjaa oli myyty noin 1 500 kappaletta ennen voiton julkistamista. Fagerholmin kirja Eristystila / Kapinoivia naisia julkaistiin lokakuun alussa. Finlandia-palkinnot jaettiin marraskuun lopulla. Myyntimäärät ilmoitti Siltala/Teoksen myyntijohtaja Petri Raudasmaa.
Finlandia-palkinnon voittaminen vaikuttaa aina, vaikka olisi voittanut palkinnon aikaisemmin. Tomi Kontio voitti toistamiseen Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian viime vuonna. Kontion romaanin myyntimäärät ovat kymmenkertaistuneet voiton jälkeen. Kontio on ensimmäinen, joka on voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian kahdesti. Toinen voitto tuli kirjalla Koira nimeltä kissa hyvästelee ystävän.
Finlandia-ehdokkuus voi itsessään lisätä myyntiä
Pelkkä ehdokkuuskin voi vaikuttaa positiivisesti kirjan myyntiin. Etenkin vähemmän tunnetulle kirjailijalle.
– Joskus kauppiaat eivät ole ottaneet kirjaa valikoimiinsa ennen ehdokkuutta, toteaa Ratia.
Tunnetulle kirjailijalle pelkkä ehdokkuus ei vielä välttämättä lisää myyntiä, mutta hyvä arvostelu auttaa kirjojen myyntiä ja lisää tunnettavuutta.
Finlandian vaikutus näkyy paremmin painetun kirjan myyntimäärissä kuin ääni- tai sähkökirjoissa.
Kaunokirjallisuuden Finlandian voittajien myyntimäärät 2020-luvulla
2025 Fagerholm, Monika. Eristystila / Kapinoivia naisia. Förlaget/teos. 18 300kpl.
2024 Statovci, Pajtim. Lehmä synnyttää yöllä. Otava. 27 600kpl.
2023 Kähkönen, Sirpa. 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. Siltala. 45 900kpl.
2022 Rauma, Iida. Hävitys – Tapauskertomus. Siltala. 21 300kpl.
2021 Viikilä, Jukka. Taivaallinen vastaanotto. Otava. 18 600kpl.
2020 Kytömäki, Anni. Margarita. Gummerus. 42 900kpl.
Tiedot perustuvat Suomen Kustannusyhdistyksen bestsellerlistaan.