Helsinki esittää uusia toimia nuorten seurusteluväkivaltaan puuttumiseen

Helsinki haluaa ehkäistä nuorten seurusteluväkivaltaa esimerkiksi lisäämällä koulutusta ja tietoisuutta. Tavoitteena on kiinnittää huomiota myös seurusteluväkivallan tunnistamiseen.

Helsinki on päättänyt toimista kitkeä nuorten seurusteluväkivaltaa. Nuorten seurusteluväkivalta aiotaan ottaa osaksi jo olemassa olevaa lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ohjelmaa vuosille 2026–2029.

Taustalla on vihreiden kaupunginvaltuutetun Iida Tanin aloite. Aloitteessa mainitaan keinoiksi seurusteluväkivaltaan puuttumiseen muun muassa ammattilaisten osaamisen kehittäminen sekä nuorten tiedonsaannin parantaminen.

Helsingin tavoitteena on kouluttaa nuorten parissa toimivia ammattilaisia, kuten opettajia ja sosiaalityöntekijöitä, jotta ammattilaisilla olisi tarvittava osaaminen esimerkiksi seksuaalikasvatuksessa.

Jos nuorella ei ole kokemusta seurustelusta, väkivallan muotoja voi olla vaikea tunnistaa, Tani toteaa.

Tällaisia väkivallan muotoja ovat esimerkiksi seksiin painostaminen, raju seksuaalinen kanssakäyminen, kuten kuristaminen sekä henkinen väkivalta, Tani kertoo.

 

Tietoisuuden lisäämisellä voi vaikuttaa siihen, että yhä useampi nuori uskaltaa ja osaa pitää kiinni omista rajoistaan sekä kertoa, mikäli niitä rikotaan, Tani täsmentää.

Ennaltaehkäisevä työ on tarkoitus saada osaksi päivittäistä toimintaa kouluissa ja päiväkodeissa erillisen toimenpideohjelman sijaan, valtuusto toteaa päätöksessä.