Antikvariaatit etsivät uusia tapoja olemassaolonsa ylläpitämiseen. Muutosta näkyy erityisesti valikoimien erikoistumisessa, kertoo kirjakauppias Eira Sillanpää. Esimerkiksi Sillanpään pyörittämä antikvariaatti Laterna Magica on taidepainotteinen. Helsingin yliopistolla sijaitsevan antikvariaatti Sofian valikoimassa korostuu akateemisuus.
–Jos kaupungilla tai sijainnilla on tietynlainen profiili, antikvariaatin kannattaa erikoistua sen mukaan, Sillanpää toteaa.
Helsingissä monet antikvariaatit toimivat myös kulttuuritiloina, joissa järjestetään näyttelyitä, konsertteja ja työpajoja. Yhteisöllisyyden myötä fyysiset kirjakaupat pystyvät vahvistamaan asemaansa digiajassa, kertoo Sillanpää.
Jyväskylässä vastaava toiminta on harvinaisempaa. Tapahtumia on kuitenkin nähtävissä esimerkiksi julkaisutilaisuuksien ja runoklubien kautta. Näillä tapahtumilla on ollut hyvä vastaanotto, kertoo jyväskyläläinen kirjakauppias Pekka Räsänen.
–Tapahtumat piristävät toimintaa ja luovat antikvariaatille nostetta kulttuurikeskuksena, Räsänen sanoo.
Antikvariaattien näkyvyys sosiaalisessa mediassa tuo mukanaan uusia kävijöitä. Tämä vaikuttaa suoraan myyntiin. Räsäsen mukaan sosiaalinen media toimii hyvänä markkinointikanavana. Sen kautta saadaan nopeaa ja isoa myyntiä.
Antikvariaattialalla moni kuitenkin toimii yksin, ja alan toimijat ovat usein iäkkäämpiä, kertoo Sillanpää.
–Sosiaalisen median ylläpito vaatii aikaa ja osaamista, jota kaikilla ei ole, Sillanpää toteaa.
Sosiaalisen median taitojen puute voi johtaa näkyvyyden hiipumiseen. Samalla ne toimijat, joilla on sosiaalisen median osaamista pystyvät vahvistamaan asemaansa, Sillanpää täsmentää.
- Laterna Magica on perustettu vuonna 1989.
- Laterna Magicaan rakennettiin Pieni runopuoti vuonna 2021.
- Antikvariaatti Lukuhetki sijaitsee Jyväskylässä.
- Lukuhetki perustettiin vuonna 2005.
- Lähteet: https://www.laterna.net/
- https://www.lukuhetki.fi/
