Vain muutamassa vuodessa Keran halleista on kehittynyt espoolaisen urheilun kotipesä. Pikku-Berliiniksikin kuvaillusta Kerasta löytyy muunmuassa Pohjois-Euroopan suurin padelkeskus, sisäjääkiekkoa, golfia, skeittiparkki, loft-kuntosali, startup-yrityksiä ja urbaania graffititaidetta. Halleilla voi lisäksi nauttia jopa 11 ravintolan tai panimon antimista.
Inexin entisen logistiikkakeskuksen läpi on kulkenut aiemmin jopa puolet Suomessa myytävästä ruoasta. S-ryhmän omistamat tilat jäivät lopullisesti tyhjilleen vuonna 2019. Alunperin tilaa halleilta on löytynyt jopa 92 000 neliötä, näistä on purettu noin 30 000.
Hallit on kuitenkin tarkoitus purkaa lopullisesti vuonna 2025 uusien kerrostalojen tieltä. Keraan on suunnitteilla täysin uusi kiertotalouden kansainvälisenä esimerkkinä toimiva asuinalue.
Väliaikaiskäyttö on kannattanut
Helsinki Urban Art Ry:n toiminnanjohtaja ja Kera-kollektiivin perustaja Jaakko Blombergin mielestä Kera on onnistunut kokonaisuutena.
– Vastaavaa ei ole tehty koskaan. Syy, miksi lähdin tätä tekemään on, että halusin näyttää esimerkkiä väliaikaiskäytön kannattavuudesta. Jos on tämmönen paikka, pitää tehdä oikeasti isosti, että ihmiset tulee tänne ja puhuu siitä.
Kuitenkaan kaikkeen Keraan keskittyneen toiminnan jatko vuoden 2025 kesän jälkeen ei ole selkeää.
– Kera on ainutlaatuinen paikka, eikä vastaavia tiloja pääkaupunkiseudulla ole. Toiminta tulee luultavasti liikkumaan eri puolille Espoota ja pääkaupunkiseutua.
Blomberg kertoo Keran hallien kävijämäärien olevan jatkuvassa kasvussa ja painottaa nimenomaan liikuntapalveluiden kykyä houkutella ihmisiä paikalle.
Kera on onnistunut päämäärässään toimia kestävyys edellä. Hallien väliaikaiskäyttö on ollut merkittävä teko, sen sijaan että niiden annetaan seisoa tyhjillään tai puretaan heti. Hallien purku on kuitenkin väistämätöntä.
Hallien purkumateriaalit tullaan uudelleenkäyttämään esimerkiksi teiden rakentamisessa.
Lue aiheesta lisää: