Lupaavasti alkanut pormestarimallin yleistyminen kuihtui nopeasti kasaan. Vain seitsemässä kunnassa on pormestari: Helsingissä, Pirkkalassa, Kärkölässä, Puolangalla, Tampereella, Tuusulassa ja Turussa. Näistä kunnista Kärkölä on päättänyt luopua pormestarimallista kuluvan kauden päätteeksi.
Suomessa on käytössä kaksi kuntajohtamisen mallia. Kuntaa on voinut vuodesta 2006 johtaa luottamustoimeen valittu pormestari viranhaltijana toimivan kunnanjohtajan sijaan. Ensimmäinen kuntalakimuutoksen jälkeinen pormestari aloitti Tampereella vuonna 2007, kun tehtävään valittiin kokoomustaustainen Timo P. Nieminen.
Tampereen jälkeen pormestarimalliin siirtyivät nopeasti kaupungit kuten Helsinki (2017) ja Turku (2021). Toisaalta esimerkiksi Lahti pyörsi viime hetkellä päätöksensä malliin siirtymisestä vuonna 2020. Kuntaliiton strategiayksikön kehittämispäällikkö Jarkko Majavan mukaan uusia pormestarihankkeita ei ole nyt vireillä. Hän arvioi pormestarimallin olevan suurissa kaupungeissa vakaa.
– Pienissä pormestarikunnissa voi olla aina valtuustokauden ja henkilövaihdosten myötä taipumusta pohtia järjestelmän tulevaisuutta, Majava kertoo.
Pormestarimallin vähäiselle suosiolle voidaan esittää vain arvailuja. Jarkko Majavan mukaan Suomessa on perinteeksi muodostunut kunnanjohtajamalli, jota pidetään hyvin toimivana.
– Viranhaltija puolueettomana valmistelijana ja esittelijänä tasapainottaa poliittista päätöksentekoa ja luo jatkuvuutta yli valtuustokausien.
Kysyimme pormestarin valinneiden kuntien hallitusten jäseniltä kokemuksista pormestarin kanssa työskentelystä. Vastauksia tuli vähän, mutta vastanneiden mukaan malli koettiin toimivaksi, ja he myös suosittelisivat sitä. Toisaalta Kärkölästä todettiin, ettei malli ole toimiva pienessä kunnassa. Yksi vastaajista arvioi, että pormestarimalli ei ole yleistynyt tiedon puutteen tai kateuden takia.
Jarkko Majava arvioi, että kunnat, joissa malli on, ovat siihen aika tyytyväisiä.
– Ollaan tyytyväisiä siihen, mihin on totuttu ja mikä on saatu toimimaan.
Pormestarin valitsee kuntavaaleissa valittu valtuusto. Suoraa pormestarivaalia ei varsinaisesti käydä. Tässä käytännössä kehittämispäällikkö Majava näkee hyviä puolia.
– Pidän hyvänä sitä, että pormestarin tulee nauttia valtuuston luottamusta eli valtuusto valitsee pormestarin.
Tulevien kuntavaalien jälkeen valtuustoissa äänestetään uusia pormestareita kuudessa kunnassa. Kärkölässä pormestarin tilalle valittavaksi kunnanjohtajaksi puolestaan haki 21 henkilöä.
Kevään kuntavaalit ovat paikoin myös pormestarivaalit:
– Pormestari on luottamushenkilö, kun kaupunginjohtaja taas on virkasuhteinen työntekijä.
– Valtuusto valitsee pormestarin äänestämällä.
– Tällä hetkellä pormestareina toimivat: Helsingin Juhana Vartiainen (kok), Kärkölän Markku Koskinen (Kärkölä-ryhmä), Marko Jarva (kok), Puolangan Harri Peltola (kesk), Tampereen Kalervo Kummola (kok), Tuusulan Kalle Ikkelä (kok) ja Turun Minna Arve (kok).