Sähköpula huolestuttaa Espoossa – Caruna rauhoittelee

Energiakriisi on saanut lähiaikoina paljon medianäkyvyyttä. Sähkönjakeluyhtiö Carunan mukaan tilanne ei ole niin uhkaava kuin mediassa annetaan ymmärtää.

Ukrainan ja Venäjän välinen sota on vaikuttanut merkittävästi koko Euroopan energiatilanteeseen. Suomessa varaudutaan toimenpiteisiin, joilla sähkön käyttö voidaan sopeuttaa tuotanto- ja siirtotilanteeseen.

Espoolaisille suunnatusta nettikyseltä käy ilmi, että lähes puolet yli 30-vuotiaista kokee ahdistusta energiakriisin vuoksi. Kaikista kyselyyn vastanneista noin kolmasosa kokee mahdolliset sähkökatkot ahdistavina. Enemmistö on kokenut ahdistusta sähköpulaan liittyviä uutisia seuratessaan.

Energiatilanne Suomessa ei ole hälyttävä eivätkä sähköpulasta johtuvat sähkökatkot ole todennäköisiä, kertoo Carunan käyttöpäällikkö Jarmo Ström. Caruna on sähkönjakeluyhtiö, joka huolehtii Espoon sähkönjakelusta.

– Sähkökatkot olisivat mahdollisia, jos koko Suomessa olisi kylmempi kuin -15°C vähintään viikon ajan ja samaan aikaan sähkönjakelussa olisi siirto- tai tuotanto-ongelmia, Ström kertoo.

Strömin mukaan Suomen energiatilannetta on dramatisoitu, eikä tilanne ole todellisuudessa yhtä kriittinen kuin media antaa ymmärtää. Viime joulukuun kylmistä säistä huolimatta sähköpulasta johtuva sähkön rajoittaminen ei ole ollut lähellä. Espoossa ei ole jouduttu kertaakaan edes kiristyvään tehotilanteeseen saati sähkökatkoihin.

Espoo on varautunut energiakriisiin muun muassa laskemalla toimitilojen sisälämpötilaa ja ohjelmoimalla yöhimmennyksiä katuvaloille.

Espoolaiset ovat vähentäneet sähkön käyttöä omatoimisesti. Nettikyselyn mukaan lähes 80 % vastaajista on tietoisesti yrittänyt vähentää sähkön käyttöä hinnannousun sekä energiapulan vuoksi.

Espoossa on ollut alkuvuonna noin 10 % pienempi sähkönkulutus viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.