Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut etusijan kahden datakeskuksen ympäristölupahakemuksille. Datakeskukset ovat tietokonehalleja, joissa tuotetaan keskitetysti esimerkiksi pilvi- ja tekoälypalveluita. Ympäristöministeriön mukaan etusijaa ei voi datakeskuksille antaa.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupien vastuualuejohtaja Teemu Lehikoinen perustelee etusijoja ilmastotoimina.
– Datakeskukset katsotaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä korvaaviksi ja sähköistymistä edistäviksi teollisuuden hankkeiksi.
Ympäristöviraston neuvottelevan virkamiehen Sami Rinteen mukaan datakeskukset eivät ole saaneet etusijaa ympäristöhakemuksissa:
– Datakeskuksilla ei ole mitään mahdollisuutta saada etusijaa. Niitä koskeva laki ei ole vielä voimassa. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin tulossa.
Ympäristöministeriön mukaan laillisia perusteita datakeskusten etusijalle ei siis ole.
Lehikoinen kertoo Etelä-Suomen avin halunneen viranomaisena ymmärtää lainsäädäntöä todella laajasti.
– Emme halua tehdä liian tarkkoja reunaehtoja etusijamenettelyyn pääsemiselle, jottei tärkeitä ja olennaisia hankkeita jäisi etusijamenettelyn ulkopuolelle.
Etelä-Suomen avi tiedotti 8.1. kymmenestä vihreän siirtymän hankkeesta, joiden ympäristö- ja vesitalouslupia käsitellään etusijamenettelyllä.
Etusijamenettelyssä annetaan etusija vihreän siirtymän hankkeille. Etusijan saaneista hankkeista kaksi on datakeskuksia.
Uusi lakihanke tarjoaa etusijan myös datakeskuksille
Tekeillä on lakihanke, jossa datakeskukset määritellään yhdeksi etusijamenettelyyn kelpaavista hanketyypeistä. Etelä-Suomen avi on siis toteuttanut lakia, joka ei ole vielä voimassa.
Rinteen ja Lehikoisen mukaan datakeskukset sopivat vihreän siirtymän hankkeiksi, jos niiden hukkalämpöä ohjataan kaukolämpöverkkoon. Datakeskuksille tuotettavan sähkön ilmastovaikutukset eivät ole etusijan antamisen perusteena.
EK:n datapalvelun mukaan Suomessa on käynnissä kymmeniä datakeskushankkeita. Datakeskukset ovat aiemmissa hankkeissa luvanneet käyttää hiilidioksidivapaata sähköä. Sähkö tulee datakeskuksiin kantaverkosta. Jos hankkeet toteutuvat, ne lisäävät Suomen sähköverkon kuormitusta.
The Guardian uutisoi heinäkuussa, että Irlannissa datakeskusten osuus sähkönkulutuksesta on jo 21 %. Suomessa datakeskusten osuuden sähkönkulutuksesta on nykyisellään arvioitu olevan alle yhdestä prosentista noin kolmeen prosenttiin. Virallista tilastoa asiasta ei ole. Vuodenvaihteessa tuli voimaan lakimuutos, joka velvoittaa datakeskuksia julkaisemaan tietoja energian käytöstään.
Tekoäly syö sähköä
Tekoälyä käytetään enemmän ja enemmän, mikä vaatii datakeskuksilta suurempia ja suurempia tietojenkäsittelykapasiteetteja.
Tekoälysovellukset kuluttavat energiaa huomattavasti enemmän kuin tiedostojen säilyttäminen tai haut hakukoneella. ChatGPT:ltä kysyminen kuluttaa kymmenkertaisen määrän sähköä googlehakuun verrattuna.
Kun tietojenkäsittelykapasiteetti kasvaa, kasvaa myös sähkönkulutus. Sähkönkulutuksen kasvua on vaikea arvioida, kun tekoälyä kehitetään yhä kiihtyvässä tahdissa. Datakeskusten energiatarpeet riippuvat siitä, mihin datakeskuksia käytetään.
Vihreän siirtymän etusijamenettelyn ehdot:
Etusijan voivat saada hakemukset, jotka koskevat
- energiatuotantolaitosta, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla, sekä merituulivoimalaa ja siihen liittyviä vesitaloushankkeita;
- uusiutuvaan energiaan tai sähköistämiseen perustuvia fossiilisten polttoaineiden tai raaka-aineiden käyttöä korvaavia teollisuuden hankkeita;
- vedyn valmistusta ja hyödyntämistä, lukuun ottamatta vedyn valmistusta fossiilisista polttoaineista
- hiilidioksidin talteenottoa, hyödyntämistä ja varastointia;
- akkutehdasta ja akkumateriaalien valmistusta, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä.
Etusijan saavassa hakemuksessa tulee olla kyse (EU) 2020/852 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ei merkittävää haittaa -periaatteen mukaisesta toiminnasta.
Lähde: Laki ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa 20.11.2009/898
2 a § (20.12.2022/1144)