Henkilöbrändäys tuo pienyrittäjän lähemmäs asiakkaita

Henkilöbrändäys auttaa pienyrittäjää erottumaan massasta ja hyötymään taloudellisesti. Siihen liittyy silti myös riskejä niin yrittäjän kuin kuluttajankin näkökulmasta, asiantuntija kertoo.

Sosiaalinen media on monille pienyrittäjille ainut tapa mainostaa yritystään. Henkilöbrändäys antaa yritykselle kasvot ja äänen, jotka tekevät siitä houkuttelevamman.

Helsingin yliopiston valtiotieteiden tutkijatohtori Hanna Reinikaisen mukaan henkilöbrändäyksen tavoitteena on erottua muista samankaltaisista toimijoista. Siitä voi olla myös taloudellisia hyötyjä.

– Kuluttaja haluaa, että brändiin liittyvät mielikuvat liittyvät myös häneen itseensä. Tämä antaa brändille lisäarvoa, jolloin tuotteista voi pyytää korkeampaa hintaa, Reinikainen toteaa.

Meikkipussin valmistusta ompelukoneella.

Pienyrittäjä tekemässä käsitöitä. Kuva: Sofia Lemetti

Pienyrittäjä Sofia Lemetti ymmärsi henkilöbrändäyksen hyödyt perustaessaan Soffe’s Creationsia. Se myy sosiaalisen median kautta Lemetin tekemiä meikkipusseja sekä koruja.

– Tiesin, että yrityksellä pitää olla jokin tietty brändi ja teema, jotta se vetoaa asiakkaisiin. Myyn merellistä elämäntyyliä, en vain tuotteita, Lemetti kertoo.

Lemetti esiintyy itse monissa yrityksen julkaisuissa. Hän toivoo näin saavansa asiakkaita, jotka tavoittelevat samanlaista elämäntyyliä kuin hänellä. Henkilöbrändi syntyi kuin itsestään.

– Minulla on merellinen pukeutumistyyli ja asun meren rannalla, joten yrityksen someen oli helppo kuvata itseäni ja näyttää omaa elämääni, Lemetti toteaa.

Harhaan johtamisen riski

Tutkija Reinikaisen mukaan henkilöbrändäystä on mietittävä kriittisestikin. Kun kaupalliset ja henkilökohtaiset sisällöt kietoutuvat sosiaalisessa mediassa yhteen, kuluttajan on vaikea huomata, milloin hänelle yritetään myydä jotain.

– Voidaanko koskettavilla tarinoilla johtaa kuluttajaa harhaan? Reinikainen pohtii.

Jatkuva itsensä brändäyksen paine sosiaalisessa mediassa voi käydä myös yrittäjälle raskaaksi, Reinikainen kertoo.

 

Henkilöbrändäys

 

Henkilöbrändäyksellä tarkoitetaan mielikuvia, joita muilla on nimestäsi ja osaamisestasi. Henkilöbrändissä on piirteitä, jotka ihmiset yhdistävät nopeasti sinuun. Henkilöbrändistä muut tunnistavat sinut ja työsi. Henkilöbrändin avulla jäät paremmin muiden ihmisten mieleen.

 

Lähde: Comia Creative