Hyvä sijainti houkuttelee kävijöitä Helsingin kaupunginkirjastoihin

Helsingin kaupunki pyrkii rakentamaan kirjastoja niin, että kirjastoon pääsisi 15 minuutissa. Nuoret käyttävät kirjastopalveluita entistä vähemmän, mutta Helsingin kirjastoille on kysyntää.

Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen kertoo, että tavoite kirjastojen sijaitsemisesta 15 minuutin säteellä kotiovelta ei toteudu täydellisesti, mutta siihen pyritään.

– On tärkeää, että perheiden ja koululaisten on helppo tulla kirjastoihin ilman, että vanhempien täytyy huolehtia, kuinka turvallista sinne on mennä tai millä julkisella liikenteellä, Vänttinen sanoo.

Kirjastojen asiakasmäärät ovat laskeneet, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema Sivistyskatsaus. Vuoden 2006 jälkeen lainaaminen on vähentynyt huomattavasti ja 2020-luvun alkuun mennessä lainaajien osuus väestöstä on laskenut puolesta kolmannekseen, ja etenkin nuoret käyttävät kirjastopalveluja vähemmän.

Uudet kirjastot menestyvät Helsingissä

Helsingissä uudet kirjastot ovat saaneet lainaajien vähenemisestä huolimatta hyvin kävijöitä.

–  Meidän huippuvuotemme oli Oodin avaamisen jälkeen eli vuonna 2019, jolloin meillä oli yli 9 miljoonaa käyntiä, Vänttinen kertoo.

Oodi toi Helsingin kaupunginkirjastoille kaksi ja puoli miljoonaa uutta käyntiä lisää.

Toinen esimerkki menestyneestä kirjastosta hyvällä sijainnilla on Herttoniemen kauppakeskuksessa Hertsissä sijaitseva kirjasto, joka avattiin vuonna 2020.

– Herttoniemen kirjasto avattiin keskellä koronaa, ja silti ensimmäisenä vuonna kävijämäärät tuplaantuivat verrattuna Herttoniemeen vanhaan kirjastoon.

Helsingin kaupunki avaa 38. kirjastonsa Kalasatamaan tämän vuoden aikana. Kirjastolle on kysyntää, koska alueelle on muuttamassa noin 20 000 ihmistä.

– Suomessa on kuntia, jossa asuu vähemmän ihmisiä ja niissä on myös kirjasto, Vänttinen toteaa.

Hyvistä kävijämääristä huolimatta Helsingin kirjastot pyrkivät tavoittamaan enemmän ihmisiä, kuten eläkeläisiä ja nuoria.

Vänttisen mukaan konsertti tai kirjailijavieras on hyvä tapa saada ihmiset tulemaan paikalle kirjastoihin.