Didrichsenin taidemuseon modernistiset, kiinteät tiikkihuonekalut saavat sen näyttämään Mad Men -televisiosarjan kodilta. Vuonna 1958 perustettu Villa Didrichsen olikin aluksi sen perustajien, Gunnar ja Marie-Louise Didrichsenin koti.

Viljo Revellin suunnitteleman rakennuksen lisäsiipi valmistui vuonna 1964, ja museo avattiin yleisölle vuonna 1965. Presidentti ja rouva Kekkonen olivat paikalla juhlistamassa uutta museota. Tamminiemestä onkin Didrichsenille vain muutaman kilometrin matka.

Nykyään museota johtaa Gunnarin ja Marie-Louisen poika Peter Didrichsen. Hänen vaimonsa Maria Didrichsen aloitti museon näyttelypäällikkönä 21 vuotta sitten ja toimii nykyään sen intendenttinä.

Ekonomi hyödyntää osaamistaan

Helsingin keskustasta syrjässä oleva pieni museo halusi viestiä vahvasti olemassaolostaan. Markkinointia pääaineenaan lukenut kauppatieteiden maisteri hyödynsi kaupallista osaamistaan alusta asti.

― Olimme luultavasti ensimmäinen museo Suomessa, joka teki televisiomainontaa, Maria Didrichsen kertoo.

Kun Peter Didrichsen oli tuomassa työlästä ja kallista Maya-näyttelyä Guatemalasta Suomeen vuonna 1997, alkoi Maria hankkimaan näyttelylle sponsoreita.

― Tämä oli uutta kulttuurialalla. Urheiluahan on sponsoroitu iät ja ajat. Olimme ensimmäisiä museoita, joka teki yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.

Intendentti katsoo tulevaan

Tänään Didrichsen on jo ehtinyt sopia vierailukäynneistä muutaman taiteilijan luo. Museolla pidetään vuoden aikana yhteensä kolme näyttelyä.

― Näyttelysuunnitelmia tehdään pitkälle eteenpäin, mutta kaikki näyttelyhaaveet eivät suinkaan toteudu. Usein neuvotteluja ja valmistelutöitä käydään useiden vuosien ajan,mutta osa näyttelyistä kariutuu syystä tai toisesta.

Vuonna 2014 Didrichsenillä pidettiin Edvard Munchin näyttely, josta tuli myös museon suosituin. Sitä valmisteltiin kymmenen vuotta.

― Kaikki näyttelyt eivät voi olla Edvard Muncheja. Voimme silti tehdä laadukkaan ja arvostetun näyttelyn, joka kiinnostaa asiantuntijoita.

Museon näyttelyt liittyvät aina jollakin tapaa museon kokoelmaan tai sen historiaan. Kokoelmasta etsitään esimerkiksi jokin taiteilija, jonka ympärille näyttely rakennetaan.

― Kokoelmissamme on myös muinaisia kulttuureita. Ideoita voi löytää museon arkkitehtuurista tai sen perustajista, sillä Gunnar Didrichsen oli tanskalainen. Tästä johtuen meillä on ollut esimerkiksi Tanskan kuningattaren Margareeta II:n näyttely.

Museossa on nähty lähivuosina myös muotisuunnittelija Jukka Rintalan sekä ruotsalaisen Svensk Tenn -designyrityksen näyttelyt.

Näyttelyt perustuvat siihen, että museot lainaavat toisilleen vastavuoroisesti taideteoksia aina, kun siihen on mahdollisuus. Nyt käynnissä olevassa A.W. Finch -näyttelyssä on pelkkiä museo- ja säätiölainoja. Yksikään teos ei ole siis lainassa yksityisomistajalta.

― Yksityisomistajien löytäminen onkin oma salapoliisityönsä, Didrichsen myöntää.

Intendentti pitää yhteyttä yhteistyökumppaneihin, sidosryhmiin, museoalan organisaatioihin ja viranomaisiin. Lisäksi Didrichsenillä on hallinnollisia tehtäviä. Hän myös toimii graafisena suunnittelijana, taittaa museon julkaisut sekä toimii hallituksen sihteerinä.

Parasta intendentin työssä on Didrichsenin mukaan uuden luominen, kävijöiden positiivinen palaute sekä se, että museo voi tarjota kävijöilleen elämyksiä.

Didrichsenin taidemuseon kirjasto näyttää Mad Men -televisiosarjan kodilta. Esillä on A. W. Finchin keramiikkaa ja Laila Pullisen kaksoismuotokuva Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenistä.

Malevitšin musta neliö

Impressionistinen taide oli Maria Didrichsenin ensirakkaus, jota hän kävi nuorena katsomassa Pariisissa. Lisäksi hän pitää modernista ja abstraktista taiteesta. Yksi hänen suosikeistaan on Helene Schjerfbeck.

Vuonna 2000 museolla järjestettiin abstraktin taiteen pioneerin Kasimir Malevitšin näyttely. Didrichsen oli ollut vasta muutaman vuoden mukana museon toiminnassa.

Malevitšin abstraktio osoittautui aluksi hieman haasteelliseksi, mutta alkuhämmennyksen jälkeen Didrichsen löysi tätä kohtaan ymmärryksen ja arvostuksen.

― Jokaiseen näyttelyyn kiintyy. Niistä tulee hyvin läheisiä, Didrichsen myöntää.

Pienissä museoissa on sitä jotain

Kun Didrichsen vierailee muissa museoissa, hän tekee samalla vertailevaa havainnointia. Miten teokset on ripustettu? Minkälaiset museaaliset olosuhteet ovat? Minkälaista informaatiota tarjotaan? Miten asiakaspalvelu toimii?

Marian ulkomaiden suosikkimuseoihin lukeutuvat Berliinin Museum Berggruen sekä Etelä-Ranskan Maeght Foundation.

― Pienissä museoissa on usein hyvin persoonallinen tunnelma. Henkilökohtainen kohtaaminen henkilöstön kanssa voi jäädä ikimuistoiseksi. Lisäksi pienemmässä museossa jaksaa keskittyä näkemäänsä.

Didrichsenin kokoelmissa on paljon kuvanveistäjä Henry Mooren teoksia, joten Englannissa sijaitseva Henry Moore Foundation viehättää Mariaa erityisesti.

Mooren koti on muutettu museoksi. Laajoilla niityillä pronssiveistosten seassa vaeltelee lampaita.

― Lampaat käyvät hinkkaamassa itseään veistokseen. Muuten teos patinoituu, mutta se kohta, johon lampaat ovat hinkanneet itseään, on ihan kiiltävä, Didrichsen nauraa.

Entä kenen taidetta nähtäisiin Didrichsenin unelmanäyttelyssä? Hän kertoo haaveilevansa suurista, kansainvälisistä nimistä.

― Esimerkiksi Giacomettin näyttely olisi ollut upea, mutta Sara Hildénin taidemuseo järjesti sen. Niki de Saint Phalle on ollut minulla unelmana, mutta hänen näyttelynsä tuli Taidehalliin. Haaveet voivat toteutua siis jonkun muun toimesta.

Pro Arte -tunnustus jaettiin neljännen kerran

Didrichsenin kalenterissa on merkintöjä vuoteen 2025 asti, jolloin museossa suunnitellaan Reidar Särestöniemen 100-vuotisnäyttelyn järjestämistä.

Gunnar ja Marie-Louise Didrichsen olivat innokkaita Lapissa kävijöitä. Vuoden 1968 reissullaan he tapasivat Särestöniemen ensimmäistä kertaa ja ostivat tältä kokoelmiinsa teoksen.

Särestöniemi ei ollut arvostettu nimi taidepiireissä, mutta museolla järjestetyt näyttelyt nostivat taiteilijan arvostusta ja suosiota. Gunnar ja Marie-Louise halusivat tukea nuoria taiteilijoita.

― Haluamme kunnioittaa ja jatkaa heidän aloittamaansa perinnettä, Didrichsen kertoo.

Syntyi Pro Arte -tunnustus, joka myönnetään nuorelle kuvataiteilijalle. Maria Didrichsenin 60-vuotispäivän yhteydessä viime viikolla jaetun palkinnon sai kuvataiteilija Karoliina Hellberg. Raati kehui hänen teoksiaan taidokkaiksi, tunnelmallisiksi sekä väri- ja valovoimaisiksi.

Ehdokkaina olivat myös suurikokoisia maalausinstallaatioita luova Alma Heikkilä sekä kokeilevia tekniikoita hyödyntävä valokuvaaja Christoffer Relander.

Tunnustuksen saajan päätti tänä vuonna raati, johon kuului viisi naista. Yksi heistä oli vuoden 2015 voittaja, taidemaalari Tamara Piilola.

Tunnustus sisältää stipendin, näyttelyn ja näyttelyjulkaisun. Lisäksi taidemuseo hankkii voittajalta teoksen kokoelmiinsa.

Mitä Pro Arte -tunnustuksen nuorelta taiteilijalta odotetaan?

― Omanlaista ja valtavirrasta poikkeavaa ilmaisua. Haluamme tukea taiteilijan menestystä ja uran jatkumista. Vaikka vain yksi ehdokkaista saa tunnustuksen, kaikille on etua olla ehdolla. On hienoa nähdä, miten Pro Arte -taiteilijamme ovat menestyneet, toteaa Maria Didrichsen.

Didrichsenin veistospuisto on julkinen ja maksuton. Etualalla Henry Mooren Reclining Figure on Pedestal ja oikealla Eero Hiirosen Island. Vasemmalla Mario Negrin Stele del Offerende.