Jyväskylän MM-rallin tavoite on olla kokonaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoite julkistettiin vuonna 2021. Tällä hetkellä tavoitteen saavuttaminen määräaikaan mennessä vaikuttaa asiantuntijoiden mukaan lähes mahdottomalta. MM-ralli on kuitenkin onnistunut pienentämään päästöjään.
Viime vuoden Jyväskylän MM-rallissa yhden kilpaparin aiheuttamat päästöt ovat noin 187 kilogrammaa hiilidioksidiekvivalenttia.
Katsojien aiheuttamat päästöt ovat tapahtuman suurin haaste. Verrattuna autojen aiheuttamiin päästöihin, ne ovat paljon suuremmat. Jyväskylän MM-rallin vastuullisuuspäällikön Viivi Firatin mukaan autojen päästöt eivät ole edes puolia tapahtuman päästöistä.
-Katsojien aiheuttama päästömäärä on ongelma, joka koskettaa kaikkia suuria yleisötapahtumia. On ymmärrettävää, että yleisön paikalle pääseminen tuottaa ongelmia, Firat kertoo.
MM-rallin maailmanmestaruusluokassa käytetyt autot ovat Rally1-autoja, joiden hiilijanajälki on 0. Ne kulkevat biopolttoaineella. MM-rallissa ajetaan myös muillakin ralliautoilla.
Firatin mukaan tapahtuman hiilijalanjälkeä on kuitenkin saatu jo pienennettyä ja koitetaan saada pienenemään tulevaisuudessa esimerkiksi paikallisia palveluita hyödyntämällä. Logistiikan päästöt ovat pienentyneet kymmeniä prosentteja.
-MM-rallin järjestämisessä pyritään siihen, että järjestämistä varten tarvittavat palvelut ja tuotteet tulisivat Jyväskylästä tai vähintään Keski-Suomesta.

Harjulla järjestetyn erikoikokeen avulla katsojien aiheuttamia päästöjä on saatu madallettua, koska Harju sijaitsee Jyväskylän keskustassa lähellä ihmisiä. Kuvassa Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen Harjun erikoiskokeella viime vuonna. Kuva: Toni Ollikainen / AKK
Kuitenkin parannettavaa tavoitteen saavuttamiseksi vielä löytyy.
-Kilpailun reitti ajetaan ennen kilpailua normaaleilla autoilla jopa pariinkin kertaan. Tutustumisajoista tulee suurin osa kilpailijoiden päästömäärästä, Firat jatkaa
MM-rallin kuskit nuotittavat reitin aina ennen kilpailua näillä tutustumisajoilla. Nuotittaminen tarkoittaa sitä, että kartanlukija kirjoittaa reitin ylös muistiin.
-Vuonna 2024 kaikkien kilpailijoiden kokonaiskulutus oli 47,5 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Se on saman verran kuin 81 henkilön lento Müncheniin ja takaisin, Firat kertoo.
Kilpailun saaminen hiilineutraaliksi vaatii todella paljon
Urheilutapahtumien vastuullisuusasiantuntija ja tutkija Jaana Helminen on sitä mieltä, että tavoite hiilineutraliudesta on realistisesti ajateltuna todella vaikea saavuttaa. Muita urheilutapahtumia yhtä intohimoisella tavoitteella Olympialaisia lukuun ottamatta ei ole.
-Hiilineutralius saattaa olla mahdollista, mutta se sen saavuttaminen on todella haastavaa, Helminen kertoo
Helminen ajatteleekin, ettei urheilutapahtumien yleisesti kannattaisi asettaa tavoitteeksi olla kokonaan hiilineutraaleja. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteivätkö urheilukilpailut voisi jatkossa olla vastuullisempia.