Kausivalosesonki on alkanut – LED- ja paristovaloille povataan suosion nousua

Sähkön hinnan nousu on saanut ihmiset etsimään kausivaloja, jotka kuluttavat vähemmän sähköä. Kauppa on varautunut tilanteeseen.

Kuluttajat pohtivat nyt entistä tarkemmin sähkönkulutustaan. Ruotsissa puhutaan jo sähköhäpeästä, kertoo Clas Ohlsonin myyntijohtaja Kimmo Ylönen.

K-Citymarketien kausivaloista vastaava ostaja Helena Kuitunen on huomannut, että paristokäyttöisten LED-kynttilöiden myynti on kasvussa.

− Paristovalosarjojen osalta ei ole ollut vielä nähtävissä poikkeuksellista energiakriisin aikaansaamaa suosion kasvua, Kuitunen kertoo.

S-Ryhmä odottaa kausivalosesongissa viime vuoden kaltaista myyntiä.

− Luotamme LED-valoissa eniten normaaleihin verkkovirralla toimiviin vaihtoehtoihin niiden erittäin pienen virrankulutuksen takia. Ne eivät tuota ongelmaa jätteen käsittelyn osalta, kuten paristoversiot tekevät, S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Marko Väänänen kertoo.

Vaikka paristokäyttöisten kausivalojen suosio hypähtäisikin, kauppa uskoo, etteivät valot lopu kesken.

Aurinkovalolla toimivien valosarjojen myynti laskee sesongin edetessä, koska päivät lyhenevät.

Suurta suosion nousua paristovalojen tai LED-valojen myynnissä ei ole vielä kaikkialla ilmennyt.

Kaikki myymälät eivät ole voineet varautua energiakriisin tuomiin haasteisiin, koska tilaukset on tehty vuotta ennen seuraavaa sesonkia.

Paristokäyttöiset kausivalot toimivat useimmiten ajastintoiminnolla, mikä vähentää paristojen kulutusta.

Hyvä tietää:

  • Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva suosittaa, että kaikki ylimääräiset sähkölaitteet sammutetaan korkean kulutuksen aikaan arkisin klo 8–10, 16–17 ja 19–20.
  • Motivan suositus on osa Astetta alemmas -kampanjaa, joka pyrkii vaikuttamaan suomalaisten sähkönkulutukseen tulevana talvena.

Lähde: Motiva

  • LED-valosarjat ovat teholtaan tyypillisesti 0,5–6 wattia
  • 8 lampun sarjan teho voi olla 0,5 wattia, 30 lampun voi olla 2,4 wattia ja 80 lampun voi olla 6 wattia
  • Vanhat ja rikkinäiset paristovalot pitää palauttaa sähkö- ja elektroniikkaromun SER-keräyspisteeseen tai tiettyjen myymälöiden omaan keräyspisteeseen
  • Irralliset paristot pitää palauttaa paristonkeräyslaatikoihin

Lähteet: Motiva ja SER-kierrätys