Korona ja Ukrainan sota ovat kasvattaneet loma-asuntojen kysyntää Espanjassa

Espanja on ollut monta vuotta eläkeläisten suosima loma-asuntokohde. Koronan aikana maa on alkanut kiinnostaa myös muita.

Koronavuodet ovat olleet tuottoisaa aikaa ulkomaan asuntoihin erikoistuneille kiinteistövälitysyritykselle.  Espanja on ollut suosituimpia loma-asuntokohteita arvonnousupotentiaalinsa ansiosta, kertoo myyntijohtaja Pasi Laine Lomakoti ulkomailta -yrityksestä.

‒ Meillä on käynyt kauppa kaksi viimeistä vuotta tosi hyvin. Koronan loputtua ihmiset ovat alkaneet liikkumaan, ja Ukrainan sodan takia ihmiset ovat alkaneet miettimään asuntoa Suomea kauempaa.

Laineen arvion mukaan yrityksen asiakkaista kolmekymmentä prosenttia on eläkeläisiä.

‒ Kuusi vuotta sitten eläkeläisiä oli asiakkaina enemmän, mutta nyt etätöiden yleistyttyä ostajakunta on monipuolistunut. Uudet ostajat ovat yksityisyrittäjiä ja perheitä, kertoo Laine.

Espanjan kiinteistömarkkinat ovat olleet vuosia tasaisesti nousussa, mikä on tuottanut vuokratuloja asuntosijoittajille.

Kiinteistövälittäjää ei välttämättä aina tarvita, jos haluaa ostaa oman asunnon Espanjasta. Netistä on helppo löytää myynnissä olevia asuntoja itse. Asuntoja myyvät nettisivut ovat suomenkielisiä, ja kauppakulttuuri on verrattavissa Suomeen.

Elämäntyyli ja hintataso vetävät puoleensa

Espanja on eläkeläisille turvallinen maa, jossa on iso suomalainen yhteisö. Esimerkiksi suositussa Fuengirolassa on useita palveluita, joissa puhutaan suomea. Suurin osa Espanjassa asuvista eläkeläisistä ei kuitenkaan vietä maassa puolta vuotta pidempään, joten monen eläkettä maksetaan vielä Suomeen.

Ulkomailla asuu Eläketurvakeskuksen mukaan 55 000 Suomalaista eläkeläistä. Heistä kaksi kolmasosaa elää Ruotsissa. Espanjan lisäksi haluttuja kohteita ovat Portugali, Yhdysvallat, Viro ja Thaimaa.