- Meritorni on Suomen kuudenneksi korkein asuintalo. Vuoteen 2006 asti se oli koko Suomen korkein.
- Meritornin on suunnitellut arkkitehti Juha Mutanen. Luonnosvaiheen suunnittelusta vastasi arkkitehti Simo Järvinen.
- Tornitalo on 70 metriä korkea ja 22-kerroksinen.
- Meritornille annettiin rakennuslupa jo vuoden 1984 syksyllä, mutta rakentaminen aloitettiin vasta keväällä 1998.
- Suunnitteluvaiheessa kivenlahtelaiset vastustivat korkean tornin rakentamista meren äärelle. Rakennusta pidettiin ympäristöön sopimattomana ja lain vastaisena ratkaisuna.
- Jos hanke olisi kaatunut, Meritornin tilalla olisi nyt yksi- tai kaksikerroksinen talo.
- Ensimmäiset asukkaat muuttivat Meritorniin marraskuussa 1999.
- Nykyään Meritorni on haluttu asuinkohde ja se on ollut satojen asukkaiden koti.
- Meritornin ensimmäisten asukkaiden joukossa ei ollut yhtäkään lapsiperhettä. Nykyään heitä on useita.
- Kivenlahden suunnittelu alkoi jo vuonna 1966, kun Alvar Aalto loi yleiskaavan Stensvikin rakentamiseksi Espoonlahden osaksi, Kivenlahdeksi.
- Alueen kehittäminen jatkuu edelleen. Vuonna 2023 metron on määrä kulkea Kivenlahteen asti.
- Paikallisten keskuudessa torni tunnetaan nykyään Espoon Eiffel-tornina.