Lapsen kuva saa koskettaa mutta ei loukata

Missä menee raja kehitysmaiden lasten kuvien käytölle mediassa ja järjestöjen varainhankinnassa?

Kirjoittaja on Suomen Unicefin tiedottaja.

Varainkeruukampanjoiden pääviestit kehitysmaiden lasten hyväksi pyrkivät herättelemään:

Miljoonat lapset ovat hengenvaarassa. Auta nyt.
Sääli ei auta. Sinä voit auttaa.
Hylätyn lapsen kohtalo.

Kuvat ovat kampanjan kannalta tekstiäkin kriittisempi asia. Tarpeeksi suuri hätä herättää huomiota, ja juuri oikeanlainen lapsen katse saa ihmiset todennäköisemmin lahjoittamaan.

Kuva, jossa langanlaiha lapsi makaa sängyllä, tuntuu huutavan: apua! Toisessa lapsi näyttäytyy vähän vahvempana: tukka ei ole sotkussa, ja housutkin ovat ehjät. Mutta se ei ehkä tuo yhtä hyvin rahaa.

Montako lasta haluat pelastaa?

Markkinointikuvat ovat kuvankäytön vaikein laji

Järjestöt tekevät päätöksiä markkinointikuvista jokaisen kriisin ja kampanjan yhteydessä. Uskotaanko niissä, että nääntyneen lapsen anova katse herättää halun auttaa?

Suomen Unicefin viestintäpäällikkö Kirsi Harun mukaan markkinointikuvien valinta on kuvankäytön vaikein laji.

– Jotta kuva herättää halun auttaa, sen pitää koskettaa. Se ei saa kuitenkaan esineellistää tai loukata lasta. Emme voi koskaan mässäillä lapsen tilanteella, Haru sanoo.

Unicefin työ nojaa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka kattaa myös oikeuden yksityisyyteen ja suojeluun.

– Yksittäisen lapsen oikeudet menevät 10 000 lapsen auttamisen edelle, Haru muistuttaa.

Sopimus sitoo Suomeakin.

– Vaikka Suomen lainsäädäntö suojelee maailman lapsia yhtä tiukasti kuin suomalaisia, silti kehitysmaan lapsista näkee kuvia, jollaisia ei koskaan julkaistaisi suomalaisista lapsista.

Unicefilla on eettiset ohjeet lapsista raportointiin. Sisäiset ohjeet ovat tiukemmat kuin ohjeet ulkopuolisille, kuten medioille.

Internetin ja kännyköiden aikakaudella on turha kuvitella, etteikö joku lapsen tunteva näkisi sitä. Harkinnan kuvien käytöstä tekee yleensä aikuinen. On pohdittava, onko kuvan aihe kulttuurisesti arkaluontoinen? Nöyryyttääkö tai leimaako kuva lasta, aiheuttaako se kenties yhteisön syrjintää?

– Ohjeiden lisäksi tarvitaan ammattitaitoa näkemään, milloin raja ylitetään ja lapsen arvokkuus menetetään. Kuvien käytössä on aina huomioitava julkaisun mahdolliset seuraukset lapselle, tämän sisaruksille tai muille lapsille, Haru sanoo.

Resuinen lapsi ei enää pysäytä

Toimittaja ja viestinnän asiantuntija Heidi Kalmari Ellun Kanat -viestintätoimistosta seuraa järjestöjen markkinointia. Hänen mielestään vanhat kikat eivät enää toimi.

– Maailma on kuvallistunut mielettömällä vauhdilla. Kuvat resuisista lapsista eivät enää pysäytä. Ne on nähty liian monta kertaa.

– Kuvassa pitäisi olla jotain erilaista ja yllättävää, jokin tarkka huomio, tai tiukasti rajattu näkökulma.

Shokeeraava kuva voi toimia joskus, mutta herättää lasten kohdalla eettisiä kysymyksiä. Kalmari miettii, tekikö media oikein esimerkiksi julkaistessaan pakolaiskriisin symboliksi 2015 nousseen kuvan Turkin rannalta löytyneestä kuolleesta lapsesta.

Uskottavuuden kannalta on olennaista, että kuvan kertoma tarina on tosi.

– Enää ei toimi asian kuvittaminen maksetulla kasvolla, joka ei siihen liity. Kiinni jäämisen riski on iso, muistuttaa Kalmari.

Sosiaalisen median myötä julkaistut kuvat ovat lähes kaikkien nähtävillä. Kalmarin mukaan se pakottaa vastuullisuuteen kuvien käytössä.

Unicefin eettisten ohjeiden mukaan lasta ei saa tunnistaa kuvasta, jos hän on esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön uhri, hiv-positiivinen tai syyllistynyt väkivaltaan. © UNICEF/UN0199608/Noorani

Julkaisijalla on vastuu kuvien eettisyydestä

Kirsi Haru muistuttaa, että valtamediaan verrattuna järjestöjen mahdollisuudet vaikuttaa mielikuviin kehitysmaista ovat pienet. Millaista viestiä siis media tarjoaa?

Yle uutisten päätoimittaja Jouko Jokinen totesi YK-päivän tilaisuudessa lokakuussa, että suomalaisen median antama kuva maailmasta on usein valkoisen keski-ikäisen miehen. Hänen mukaansa eräs ratkaisu olisi lisätä suomalaisia kirjeenvaihtajia ympäri maailman.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi korosti sitä, että kehitysmailla on monta muutakin tarinaa kerrottavana kuin köyhyys, konfliktit ja lasten aliravitsemus.

Näistä järjestöt joutuvat kuitenkin viestimään puhuessaan maailman haavoittuvimpien ryhmien puolesta. Harun mukaan autettavat lapset saattavat näyttää hyvin huonokuntoisilta, ja he voivat olla todella vaikeissa tilanteissa.

Kirsi Haru korostaa, että eettisyyden varmistaminen alkaa jo paljon ennen kuvan valintaa. Lapselta ja tämän huoltajilta on pyydettävä lupa kuvien ottamiseen ja käyttämiseen. On varmistettava, että he ymmärtävät missä ja miksi se julkaistaan.

Unicefilla kuvauslupa tarvitaan vielä maatoimiston työntekijältä, joka tuntee paikallisen kulttuurin.

– Lopullisen päätöksen ja vastuun kuvankäytöstä tekee aina julkaisija, Haru korostaa.

Suomen Unicef on voinut jättää käyttämättä kuvia, joita järjestön toinen toimisto on käyttänyt.

Päätöksen tueksi Harulla on yksi ohje ylitse muiden.

– Kuvittele, että lapsi olisi sinun tai läheisesi lapsi. Julkaisisitko sen?

Lue lisää
Unicefin eettiset ohjeet lapsista raportointiin