Maailmanpoliittinen tilanne voi näkyä kevään vaalikeskusteluissa

Maailmanpoliittinen tilanne voi nousta osaksi kunta- ja aluevaalikeskustelua, arvioi poliittisen historian dosentti ja valtiotieteiden tohtori Jenni Karimäki. Äänestystulokseen vaikuttaa kuitenkin todennäköisemmin äänestäjien tyytyväisyys Suomen nykyhallitukseen ja sen politiikkaan.

Kriiseihin varautuminen ja siihen liittyvät kysymykset ovat viime vuosien isojen kriisien, kuten koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan vuoksi aiempaa enemmän läsnä myös kunta- ja aluevaalikeskusteluissa.

– Kuntien tarjoamia palveluja katsotaan nyt varautumisen näkökulmasta aiempaa avoimemmin ja selkeämmin, Karimäki kertoo.

Useat puolueet ovat maininneet vaaliohjelmissaan kriisitilanteisiin varautumisen, väestönsuojelun sekä hyvinvoinnin ja infrastruktuurin toimivuuden ja niiden turvaamisen häiriötilanteissa.

Väestönsuojat ja infrastruktuuri, kuten maantiet ja vedenjakelu, ovat kuntien vastuulla. Pelastustoimen järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet.

Maailmanpoliittinen kaaos voi Karimäen mukaan vaikuttaa siihen, mistä ennen näitä vaaleja keskustellaan.

-Päivän poliittinen tilanne ja keskustelu heijastuvat aina myös paikallistason vaaleihin. Kuitenkin ne asiat, joista mediassa keskustellaan eniten juuri nyt ovat eri asioita, kuin mistä näillä vaaleilla valittavat valtuutetut tulevat päättämään, Karimäki toteaa.

Karimäen mukaan kansainvälistä poliittista tilannetta enemmän kunta- ja aluevaalituloksiin vaikuttavat valtakunnan politiikan asetelmat ja keskustelujen teemat, vaikka ne eivät suoraan kytkeytyisi kunta- ja aluetason politiikkaan.

-Varmaan aika moni äänestäjä miettii omaa suhtautumistaan nykyhallitukseen ja näihin puolueisiin sekä ehdokkaisiin, jotka ovat näissä vaaleissa ehdolla, Karimäki sanoo.

Karimäki sanoo kunta- ja aluevaalien olevan moniulotteiset ja edellyttävän äänestäjiltä paljon pohdintaa äänestysperusteistaan, sillä vaalikeskustelut ja valtakunnan politiikan asiat saattavat olla etäällä paikallistason asioista.