Tiekartan mukaan päästöt ovat vähentyneet 109 000 t CO2e vuosien 2019 ja 2024 välillä. Päästövähennys vastaa 23:a prosenttia kokonaispäästöistä.
Toimialajohtaja Suvi Oinonen Medialiitosta kertoo, että media-alan yritykset ovat jo pitkään tehneet toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Vuonna 2021 Medialiitto teki ohjeistuksen media-alan toimijoille, mitä kaikkea yritysten kannattaa tehdä ja selvitti missä kaikkialla toimialalla päästövaikutukset ovat suurimmillaan.
Medialiitto on media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö. Media-alan toimijoita ovat esimerkiksi kustantajia ja painotaloja.
– Nyt päivitimme päästölaskelmat ja totesimme, että päästöt ovat laskeneet toimialalla paljon. Media-ala toimijat suhtautuvat vakavasti ympäristöasioihin, Oinonen kertoo.

Media-alan päästöt tonneina, vuosina 2019 ja 2024, luontotiekartta.
Mitä konkreettisia toimia päästöjen vähentämiseksi kannattaa tehdä?
– Yritysten tulisi hankkia uusiutuvaa sähköä ja lämpöä. Yritysten tilat ja energiankäyttö kannattaa suunnitella tehokkaaksi, kertoo Suvi Oinonen.
Yritykset voisivat myös vuokratessaan toimitiloja edellyttää vuokranantajalta, että energian tulee olla uusiutuvaa. Myös matkustamisen tapoja ja tarpeellisuutta tulisi Oinosen mukaan arvioida päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Autot ja laitteet voisivat olla vähäpäästöisiä.
Luontotiekartasta selviää, että yli 80 prosenttia, eli suurin osa media-alan yritysten päästöistä syntyy materiaali- ja palveluhankinnoista.
– On tärkeää, että jokainen yritys miettii omalla kohdallaan, missä päästöjä syntyy, ja tarkastelee yrityksen toimintaa myös laajemmin.
– Tiekartta listaa erilaisia työkaluja. On esimerkiksi olemassa laskureita, joilla voi laskea digitaalisen sisällön ilmastovaikutuksia. Tai yritys voi käyttää karttapalvelua, joka kertoo miten vesiherkällä alueella oma data ja vesijäähdytystä tarvitseva datakeskus sijaitsee, sanoo Oinonen.
Long Play -mediassa matkustetaan maata pitkin
Long Playn päätoimittajan Ilkka Kariston mukaan juttukeikoille mennään pääasiassa julkisilla liikennevälineillä.
– Eurooppaan suuntautuvista juttumatkoista viime vuosina karkeasti ottaen noin puolet on tehty maata pitkin – tästä tosin ei ole mitään linjausta, vaan kyse on ollut toimittajien omista valinnoista, Karisto kertoo.
Tarkkoja laskelmia ei ole tehty yrityksen toiminnan vaikutuksista luontoon, mutta suurimmat päästöt syntyvät laitehankinnoista ja matkustamisesta.
– Mitään järjestelmällistä suunnitteluja ja seurantaa ei ole ollut, mutta toiminta on kuitenkin ollut suhteellisen ympäristöystävällistä, johtuen Long Playn toimittajien omista valinnoista, sanoo Karisto.