Kierrätyskeskuksiin lahjoitetaan paljon tavaraa, joka ei kelpaa myytäväksi. Esimerkiksi lasten turvaistuimia ei turvallisuusmääräysten vuoksi voi antaa eteenpäin edes ilmaiseksi. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy pyrkii levittämään nettisivuillaan ja sosiaalisessa mediassa tietoa siitä, mitä keskuksiin kannattaa tuoda.
– Kysyntä vaihtelee paljon sesongin mukaan. Tietokonelaukut myyvät hitaanlaisesti. Tietosanakirjoja emme enää juurikaan hinnoittele, vaikka niitä tulee valtavat määrät lahjoituksien mukana. Lisäksi sanakirjat tuntuvat jäävän hyllyihin, kertoo tuotehallinnon päällikkö Miia Podworsky.
Myös VHS-kasetit ja mainostuotteet menevät huonosti kaupaksi.
Ihmisten kierrätysinto on lisääntynyt jatkuvan ilmastonmuutoskeskustelun myötä.
-Varsinkin tekstiilejä ja kirjoja tulee koko ajan enemmän. Tieto on todella lisääntynyt viime aikoina ja tämä näkyy meillä kasvaneina tavaramäärinä.
Podworskyn mukaan tähän mennessä kaikki tarjottu tavara on pystytty ottamaan vastaan.
-Olemme avanneet joka vuosi uuden liikkeen, viimeksi Oulunkylään maaliskuussa 2019. Tällä tavalla olemme pystyneet laittamaan hyvän tavaran uudelleen kiertoon.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen tavoitteena on tehdä joka vuosi prosentin verran voittoa. Myynnistä saadut tuotot menevät lähes kokonaan kuluihin, toimintaan ja sen kehittämiseen.
Suurin osa henkilöstöstä on pitkäaikaistyöttömiä tai maahanmuuttajia. He työskentelevät joko työkokeilussa tai määräaikaisissa palkkatuetuissa työsuhteissa.
-Työllistämme heitä lisää, jos se vain on kulujen puitteissa mahdollista.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksella on tällä hetkellä kahdeksan myymälää Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä maanlaajuinen verkkokauppa.