Suomessa on nähtävissä museobuumia. Asia kerrotaan museoiden etujärjestö Museoliitosta.
– Museot ovat suosittuja käyntikohteita. Kasvaneiden asiakasmäärien lisäksi ne myös tarjoavat paikan yhteiskunnalliselle keskustelulle, kertoo Museoliiton viestinnän asiantuntija Kirsti Ruissalo.
Yksi ilmiö on tavallisten ihmisten mukaan ottaminen museoiden näyttelyiden suunnitteluun. Tämä ilmenee monin tavoin.
– Museot osallistavat erilaisia yhteisöjä toiminnassaan, esimerkiksi ottamalla vastaan näyttelyehdotuksia, Ruissalo toteaa.
Museot tunnetaan muutenkin laajasta vapaaehtoistoiminnasta. Ruissalo uskoo, että tavallisten ihmisten käyttö näyttelyiden suunnittelussa tulee vielä kasvamaan nykytilanteesta.
Kansalaismuseo tarjoaa kansalaisten näyttelyille vapaat kädet
Yksi museoalan uusi toimija on tänä vuonna Helsingin päärautatieasemalla avattu Suomen kansalaismuseo. Se eroaa suuresti perinteisestä museosta. Kansalaismuseon näyttelytilaan voi ehdottaa näyttelyään kuka vain, eikä sillä ole omia kokoelmia.
Kansanlaismuseosta kerrotaan idean museoon syntyneen siitä, että kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus ja ihmisiä kulkee siellä paljon.

Suomen kansalaismuseon toiminnasta vastaava Fabrikin luova johtaja Ville Timonen ensimmäisessä näyttelyssä esillä olevien Tapio Wirkkalan lasitöiden vieressä.
– Päädyimme tuohon nimeen, koska kansalaisuus sisältää ajatuksen osallisuudesta. Museo antaa käsitteenä leveämmät raamit kuin esimerkiksi vaikka galleria tai näyttelytila: se ei ohjaa ilmaisua yhteen muotoon, vaan avaa tilan monenlaisille kulttuurisille sisällöille, kertoo museon toiminnasta vastaava Fabrikin luova johtaja Ville Timonen.
Ihmiset ovat löytäneet ensimmäisinä viikkoina museon hyvin sekä asiakkaina että tulevien näyttelyiden ehdottajina.
– Itselläni on suuret odotukset siitä, mitä ihmiset keksivät tuleviin näyttelyihin. Kyseessä on kaikkinensa innostava ja osallistava projekti, pohtii Timonen.
Museokäynnit
2024 8 451 369
2023 8 742 782
2022 6 856 674
2021 4 357 345
2020 4 481 044
2019 7 616 233
2018 7 127 513
2017 7 079 919
2016 6 687 069
2015 5 605 374
Lähde: museotilasto.fi
Museo on paljon muutakin kuin näyttelytoiminta. Museolain mukaan niiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi kulttuuri- ja luonnonperinnön tallentaminen ja esittäminen. Ne tekevät myös yleisötyötä ja edistävät tutkimusta.
Lähde: Museoliitto