Nuoret eivät tiedä tarpeeksi äänestääkseen aluevaaleissa

Osa nuorista kokee, ettei tiedä tarpeeksi aluevaaleista äänestääkseen niissä. Kun moni jättää äänestämättä, herää kysymys markkinoinnin riittävyydestä.

Nuorten into äänestää tulevissa aluevaaleissa osoittautui laimeaksi. Suurin syy heikkoon äänestysintoon on tiedonpuute. Tämä selviää toimituksemme 18–28–vuotiaille tekemästä kyselystä. Vastanneista miltei puolet kertoivat äänestämättömyyden taustalla olevan tunne siitä, ettei ole aiheesta tarpeeksi perillä äänestääkseen. Yksi viidestä kokee myös, ettei osaa selittää, mitkä aluevaalit ovat.

”Niin, että nuoret ymmärtävät”

Eduskunta- ja presidentinvaalit ovat tavoittaneet nuorisoa viime vuosina sosiaalisenmedian, kuten some-alusta TikTokin kautta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 järjestettyjen eduskuntavaalien äänestysprosentti 18–24 –vuotiaiden keskuudessa olikin 58, eli puolet suurempi kuin saman ikäryhmän aktiivisuus aluevaaleissa vuonna 2022. Tilastokeskuksen mukaan koko maan 18–24 –vuotiaista äänioikeutetuista vain 27 prosenttia käytti ääntään ensimmäisissä aluevaaleissa. Kaikkien äänioikeutettujen yhteenlaskettu äänestysprosentti oli 47,5. Tosin aktiivisuus kunnallis- ja maakuntavaaleissa on yleensäkin ollut eduskuntavaaleihin verrattuna hiljaista.

– Somemarkkinoinnilla saataisiin varmasti paljon aikaan. Jos vain puhuttaisiin asioista niin, että nuoret ymmärtävät. Olisin itsekin käyttänyt ääneni ensimmäisissä aluevaaleissa, jos olisin tiennyt mitkä ne ovat, kyselyyn vastannut Anni Jormanainen, 20, toteaa.

Jormanainen kokee aluevaalien markkinoinnin nuorille epäonnistuneen.

– Tuntuu, ettei kansaa ole informoitu tarpeeksi.

Kyselyyn vastanneista nuorista 41 prosenttia kertoo varmaksi äänestävänsä huhtikuun 2025 aluevaaleissa.

Näin kysely tehtiin:

  • Kysely kohdennettiin vuosina 1997–2007 syntyneille.
  • Ikähaarukalla pyrittiin selvittämään 18–24 –vuotiaiden äänestämättömyyden syitä vuoden 2022 sekä 2025 aluevaaleissa.
  • Kysely tavoitti 90 vastaajaa.