“On tärkeää miettiä, millaisista ihmisistä kerromme tarinoita”

Roosa Söderholm nähdään valkokankaalla tuoreessa elokuvassa Baby Jane. Tällä hetkellä nuori näyttelijä valmistelee opinnäytetyötään ja esiintyy Ryhmäteatterin Harriet-näytelmässä.

Roosa Söderholm näyttelee toista pääroolia uudessa elokuvassa Baby Jane. Elokuva perustuu Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin.

Olet ollut aikaisemmin mukana muun muassa He ovat paenneet -elokuvassa. Miten elokuvanteko on eronnut aikaisemmasta?

”Olen saanut Baby Janen myötä paljon enemmän vastuuta roolistani. Siitä olen tosi kiitollinen ja otettu. Se on samaan aikaan huikeaa ja pelottavaa.”

“Tuntui, että kuvaukset soljuivat ihanasti eteenpäin. Meillä oli hieno rauha ja keskittyminen kuvauksissa. Ehdin valmistautua rooliin ja tarinaan pitkällä aikavälillä. Usein roolin saa muutamaa kuukautta ennen kuvauksia, joten tämä oli aika erilainen tilanne.”

“Projekti on ollut osa elämääni jo monen vuoden ajan.”

 

Baby Janessa käsitellään erilaisia teemoja, kuten mielenterveysongelmia. Minkälaisina koet elokuvan teemat?

”Äärimmäisen tärkeinä. Nykyään mielenterveysongelmista puhutaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Se ei silti tarkoita, että niistä puhuminen pitäisi lopettaa. Esimerkiksi terapiaan pääsy kestää edelleen todella pitkään. Toivon, että ihmiset saisivat helpommin apua ja heidät otettaisiin vakavasti.”

“On myös tärkeää miettiä, minkälaisista ihmisistä kerromme tarinoita. Mielestäni on tosi hienoa, että elokuvassa on seksuaalivähemmistöt tällä lailla esillä. Sillä edelleen kerromme hirveän paljon yhteiskunnan normien mukaisia juttuja.”

Piki (Maria Ylipää), Jonna (Roosa Söderholm) ja Bossa (Nelly Kärkkäinen) uudessa Baby Jane -elokuvassa. Kuva: Sanna Vanninen / Oktober Oy

Kerro vähän taustastasi. Miten päädyit näyttelijäksi?

”Olen harrastanut nuorempana balettia. Tanssiesityksistä lava oli tuttu paikka. Ala-asteen lopulla menin lasten teatterikurssille. Muistan, kun sain pienen roolin ensimmäisestä elokuvastani, Apeironista. Ensimmäisen kuvauspäivän jälkeen tajusin, että näyttelemisestä on pakko tulla ammattini.”

 

Minkälaisia haaveita sinulla on näyttelijän urallasi?

”Haluaisin näytellä mahdollisimman monipuolisia ja erilaisia ihmisiä. Nyt kun valmistun teatterikorkeakoulusta, odotan, että työelämä pääsisi kunnolla vauhtiin. Toivon, että saisin näytellä mukana projekteissa, joiden arvojen takana voin seistä.”

“En unelmoi siitä, että olisin Hollywoodissa kahden vuoden päästä, vaan siitä, että olisin mukana merkityksellisissä jutuissa. Se on tärkeää.”

 

Kenen mielipidettä roolisuorituksestasi odotat eniten?

”Ehkä opettajieni. He ovat nähneet koko kehitykseni opiskeluajalta. Toisaalta ei pidä nojata liikaa kenenkään mielipiteeseen. On mielenkiintoista nähdä, mitä keskustelua elokuva herättää ja miten ihmiset ottavat sen vastaan.”

Kuvauksista on jo sen verran aikaa, että Söderholm pitää roolihahmoaan Jonnaa lähinnä pikkusiskonaan: “Kun katson itseäni elokuvan julisteesta, niin ajattelen, että siellä se nyt menee.”

Miten Roosa eroaa roolihahmostasi Jonnasta?

”Jonna usein ripustautuu ihmisiin. Elokuvassa hän esimerkiksi koittaa päästä Joonatanin avulla eroon Pikistä johtuvasta tuskastaan. Siinä olemme erilaisia. Koen, että olen oppinut seisomaan omilla jaloillani.”

“Meissä on eroavaisuuksia, mutta myös paljon samaa. Jonna tulee 19-vuotiaana Helsinkiin ja on auki kaikelle. Hän on tosi utelias, vilpitön ja ehkä sinisilmäinenkin asioita kohtaan. Siinä tunnistan paljon nuorempaa itseäni. Olen ehkä oppinut tarkastelemaan asioita useammalta kannalta, kun taas Jonna ei ole siihen valmis varsinkaan elokuvan alkuvaiheessa.”

 

Oliko jotakin, mitä opit Jonnalta?

”Nuori Jonna ei pysty peittämään tunteitaan. Vaikka hän yrittääkin, niin ne näkyvät ja tulvivat tavallaan yli. Elokuvan myötä hän yrittää kovettaa itseään. Onnettomana Jonna koittaa olla niin kuin kaikki olisi muka hyvin.”

“Ihmiset ylipäätään koittavat monesti esittää vähän jotakin. Jonna on saanut pohtimaan sitä, olisiko kuitenkin parempi, että olisimme vain sellaisia kuin olemme.”

 

Baby Jane -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 8. maaliskuuta.