Cloud BeDevil on ylpeä runkkari. Seksiaktivisti ja burleskitaiteilija Pilvi Virtaselle runkkaaminen tarkoittaa muun muassa itsestään huolehtimista ja rakastamista.
─ Runkkaaminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeä työkalu. Sillä voi muun muassa hallita stressiä ja pitää yllä seksisuhdetta itsensä kanssa. Runkkaaminen vapauttaa kehossa myös mielihyvähormoneja, Virtanen kertoo.
Virtanen toteuttaa seksiaktivismia nostamalla seksiasioita esille sosiaalisessa mediassa. Virtanen pyrkii normalisoimaan seksikeskustelua. Hänen mielestään runkkaaminen on edelleen tabu ja arka aihe.
Miesten ja naisten runkkaamista ei pidetä samanarvoisena
Runkkarin käsikirjan elokuussa julkaisseen toimittaja Ina Mikkolan mukaan runkkaamisessa on kyse henkisestä ja fyysisestä kosketuksesta sekä itsensä kanssa olemisesta. Toistakin ihmistä voi runkata.
─ Itse kutsun runkkaamista runkkaamiseksi. Hyvä nimitys runkkaamiselle on myös sooloseksi, Mikkola kertoo.
Mikkolan mielestä runkkaamista ei pidetä samanarvoisena miesten ja naisten välillä. Runkkaamiseen liittyvä eriarvoisuus johtuu sukupuolittuneista stereotypioista.
─ Jos nainen runkkaa, sitä pidetään itsensä tutkiskeluna ja voimaannuttavana. Jos mies runkkaa, häntä pidetään säälittävänä miehenä, jolla ei käy flaksi, Mikkola sanoo.
Jotkut ihmiset voivat kokea häpeää runkkaamisesta. Häpeä johtuu Mikkolan mukaan esimerkiksi joistakin uskonnollisista suuntauksista, joissa runkkaamista ei katsota hyvällä. Runkkaushäpeää voi silti kokea, vaikka ei olisikaan uskonnollista taustaa.
─ Runkkarin käsikirjassa eritaustaiset ihmiset pyrkivät hälventämään ja pääsemään eroon runkkaukseen liittyvästä häpeästä, Mikkola sanoo.
Runkkaamisesta ei kannata kokea Mikkolan mukaan häpeää, sillä silloin seksuaaliterveys kärsii. Sama koskee yhteiskuntaa.
Runkkaamista ei kannata hävetä
1950-luvun Suomessa itsetyydytyksestä varoiteltiin koulujen terveysopin kirjoissa. Marraskuussa 2018 joukko konservatiivisia kristillisiä järjestöjä ja kirkkoja julkaisi nuorille suunnatun Kutsuvat sitä rakkaudeksi -oppaan. Yksi oppaan otsikoista on Eroon itsetyydytyksestä. Ratkaisuksi tarjottiin itsekuria.
”Itsekuri on mielekästä vain silloin, kun ymmärrämme sen syyt. Mitä hallitsemattomammin tyydytämme halujamme, sitä enemmän ne meitä hallitsevat”, luvussa sanotaan.
Pilvi Virtanen on kohdannut itsekin runkkaamiseen liittyviä ennakkoluuloja.
─ Synnyin vuonna 1987 ja olen kuullut, että jos runkkaan, käteni karvoittuvat, Virtanen muistelee.
Poliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton RFSU-järjestö tukee muun muassa seksuaalikasvatusta. Järjestön sivuilla kerrotaan, että kun osaa nauttia omasta kehosta, oppii paremmin nauttimaan seksistä toisen kanssa.
─ Runkkaamista ei pidä hävetä, sillä ihmiset haluavat nautintoa. Nautintoa pitää saada. Runkatessa saa ajatella mitä haluaa, ei ole väliä mille runkkaa.