Rovaniemellä nuoret ensiehdokkaat eri puolueista satsaisivat isommin kulttuuriin

Kulttuuritilojen puute Rovaniemellä nousee jälleen pöydälle kevään kuntavaalien alla.

Nuorten ensi kertaa kunnanvaltuustoon hakevien ehdokkaiden vaalikampanjoissa nousee nyt esiin Rovaniemen kulttuurin ja taiteen kehittäminen.

Kaupunkilaistet ovat pitkään käyneet keskustelua siitä, kehitetäänkö kaupungin kulttuuria ja taidetoimintaa tarpeeksi. Eritysesti matalan kynnyksen tilojen ja taidemuseoiden puutteesta on puhuttu eri somepalstoilla jo vuosien ajan.

– Meillä pitäisi olla muutakin annettavaa kuin kelkkasafari-retket ja (Joulupukin) Pajakylä, sanoo Jasmin Kaarnivuo, 22 (vihr.), joka pitää kulttuuriin ja taiteeseen satsaamista vahvasti esillä vaaliohjelmassaan.

Vuonna 2024 Rovaniemien kaupunki myönsi kulttuuriavustuksia 100 000 euroa.

Rahasummaa voi verrata esimerkiksi matkailuun ja markkinointiin suunnattuun, lähes kahdeksan kertaa suurempaan 760 000 euron rahoitukseen.

– En minä mielellään kulttuurista leikkaisi. Kulttuuritarjonnan täytyy olla monipuolista, sitä paikalliset toivovat. Turismi taas on tällä hetkellä yli kaupungin kantokyvyn, ja siihen täytyy löytää ratkaisuja, toteaa Mariel Tähtivaara, 24 (kok.).

infograafi kuvaa rovaniemen kaupungin kulttuuriavustuksia vs matkailun ja markkinoinnin rahoitusta vuonna 2024

Rovaniemellä ympäri vuoden toimivia museoita on kaksi; Rovaniemen taidemuseo, sekä Lapin maakuntamuseo.

– Meiltä puuttuu tällä hetkellä ehkä se ruohonjuuritasoinen kulttuuri; pienemmät, edullisemmat, ja urbaanit taidetilat, sekä keikkapaikat, kertoo Kaarnivuo.

Rovaniemellä on parhaillaan käynnissä hanke nimeltä Valoasema, jossa kaupungin vanha paloasemarakennus halutaan muuttaa matalan kynnyksen kulttuurikeskukseksi. Valoasema haki viime vuonna 11 470 € rahoitusta, ja sille myönnettiin 700 €.

– Tiloja taiteen ja kulttuurin harrastamiseen ja esittämiseen ei tällä hetkellä juurikaan ole. Kaupungin pitäisi auttaa Valoasema pystyyn pikaisesti, sillä he ovat asiaa aktiivisesti edistävä toimija, sanoo Henriikka Aho, 23 (vas.), joka on tuonut hanketta esiin kuntavaalikampanjassaan.