Helsinkiläinen meikkitaiteilija ja hiusmuotoilija Jasmiina Walters ei valitse bodypainting-mallejaan ulkomuodon perusteella. Tärkeämpää on, miten malli käyttää kehoaan.

– Mallin täytyy sisäistää maskeeraajan luoma rooli ja olla työlle eduksi. Malli on osa hahmoa eleitä ja ilmeitä myöten, Walters sanoo.

Kilpailutyön suunnitteluprosessi on pitkä, ja mallilta vaaditaan sitoutumista. Prosessi voi kestää kokonaisuudessaan useita kuukausia. Walters valitsee mallinsa jo ennen työn suunnittelua.

Koska paperille tehdyt suunnitelmat eivät yleensä näytä samalta ihmisen iholla, hän suunnittelee teokset suoraan mallin päälle. Samalla hän huomioi mallin muodot ja persoonallisuuden.

– En ole käyttänyt ammattimalleja. Malleillani on kuitenkin aina ollut ammattimainen asenne, ja he ottavat ohjausta vastaan. Mallit ottavat työnsä tosissaan, Walters sanoo.

­­Kehopositiivisuus lisää ihmisten rohkeutta 

Meikkaaja-maskeeraajana 11 vuotta työskennellyt Emma Räsänen on tehnyt bodypaintingiä viisi vuotta. Viimeiset kolme vuotta hän on kilpailemisen lisäksi toiminut myös tuomarina.

Räsänen toimi päätuomarina lokakuussa Messukeskuksessa järjestetyissä Helsinki bodypainting -kilpailuissa.

– Toisten tekemän taiteen arviointi ei ole helppoa. Painotan arvioinnissa enemmän teknistä osaamista, koska sitä on helpompi pisteyttää. Jätän enemmän tilaa taiteellisuudelle, Räsänen sanoo.

Kilpailuissa arvioinnin kohteina ovat tekniikka, värien käyttö, taiteellisuus, työn siisteys ja kokonaisuus. Kilpailijat tekevät kirjallisen työsuunnitelman, jonka avulla tuomarit pääsevät sisään työn kertomaan tarinaan. Maalaus herää eloon mallin kautta.

– Keho on kolmiulotteinen maalausalusta. Ammattilaisen tehtävä on hyödyntää vartaloa ja sen linjoja. Maalausta ei voi tehdä vartalotyyppiä vastaan, Räsänen sanoo.

Viime vuosina pinnalla ollut kehopositiivisuus on Räsäsen mukaan saanut ihmiset hyväksymään paremmin itsensä. Tämä helpottaa erilaisten ihmisten saamista malliksi. Mallin uraa ei tarvitse aloittaa kilpailulavoilta, vaan sen voi tehdä myös yksityisesti.

– Ihmisillä on harhaluuloja, ettei jonkinlaista kehoa voisi maalata. Maalattavana oleminen voi olla voimaannuttava kokemus. Monet mallit ovat sanoneet, etteivät ole koskaan nähneet itseään niin kauniina kuin ollessaan maalattuna, Räsänen sanoo.

Päätuomari Emma Räsänen kiertää katsomassa kilpailijoiden työskentelyä kilpailun aikana.

Kilpailutyö ilmentää sisäistä pahaa oloa

Helsinki Bodypainting -kilpailun aiheena oli viidennentoista järjestämisvuoden kunniaksi Welcome to My World eli Tervetuloa maailmaani.

Pari vuotta bodypaintingissä kilpailleen Jasmiina Waltersin ja hänen työparinsa Jaana Veronika Kuittisen työ Can You See Me? kertoo tarinan ihmisen sisäisestä pahoinvoinnista.

– Teoksessa halusimme tuoda esiin, että ulospäin hyvinvoivalta ja iloiselta näyttävä ihminen ei välttämättä ole sitä. Sen takana voi piillä surua, sairautta tai muuta pahaa oloa, Walters sanoo.

Walters toivoo, että bodypaintingiä käytettäisiin tulevaisuudessa enemmän myös mainoksissa ja kampanjoissa. Sen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Suomalaisilla alastomuuden pelko on kuitenkin vahva.

–Bodypaintingiä ei ole vielä ymmärretty taiteen lajina. Kaikki voivat näyttää hyvältä ja tuntea oman olonsa hyväksi maalattuna. Mallina oleva henkilö on kokonaisuudessaan taideteos, Walters sanoo.

Katso kuvat Waltersin ja Kuittisen työn valmistumisprosessista.

Waltersin ja Kuittisen työ sijoittui 21. lokakuuta järjestetyssä Helsinki Bodypainting -kilpailussa kolmanneksi.

Jasmiina Walters viimeistelee vartalomaalausta kilpailun viimeisillä minuuteilla.