Yhteistyö kuntien ja hyvinvointialueiden välillä on parantunut, mutta haasteita esiintyy yhä

Kuntaliitto julkaisi kuntien ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä arvioivan kyselyn tulokset.

Kuntaliiton kuntien ja hyvinvointialueiden johdolle marraskuussa 2024 tehdyn kyselyn tulosten mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden strateginen yhteistyö on useilla alueilla alkuvaiheessa.

Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan kyselytulosten perusteella kunnissa tunnistetaan kunnan ja hyvinvointialueen yhteisellä vastuulla olevat tehtävät hyvinvointialueita paremmin. Hyvinvointialueiden välillä on toki vaihtelua.

Kyselytulosten perusteella vain 18 prosenttia vastanneista kuntaedustajista näkee kuntien ja alueiden välisen yhteistyön vuorovaikutteisuuden, avoimuuden ja kumppanuuden toteutuvan melko tai erittäin hyvin. 41 prosenttia vastanneista hyvinvointialueiden johtoon kuuluvista kokee niiden toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin.

Haasteiksi yhteistyössä nousivat esimerkiksi yhteisten tavoitteiden puuttuminen, puutteet tiedonkulussa, yhteisen tilannekuvan puute ja hyvinvointialueiden vähäiset resurssit yhteistyöhön. Kuntien ja hyvinvointialueiden välinen työnjako on tutkimustulosten perusteella epäselvintä asumisen, kotoutumisen ja työllisyyden yhteistyöalueilla.

Kuntien ja kuntayhtymien toimialajohdon avoimissa vastauksissa nousi esiin vaihtelevat kokemukset eri yhteistyöalueiden toimimattomuudesta muun muassa lasten ja nuorten palveluissa. Myös hyvinvointialueiden johdon kyselytuloksista käy ilmi, että lasten ja nuorten palveluissa on parannettavaa.

– Esimerkiksi opiskelijahuolto ja ehkäisevä päihdetyö ovat niin kuntien kuin hyvinvointialueiden vastuulla. Haaste on se, että kuntien ja hyvinvointialueiden pitäisi kyetä tekemään näissä tiivistä ja vaikuttavaa yhteistyötä.

Kuntien ja alueiden välinen yhteistyö vaihtelee alueittain

– Suurimmilla hyvinvointialueilla on 20-30 kuntaa, onhan siinä ylipäätään ison palapelin rakentamisesta kyse.

Kyselytulokset viittaavat siihen, että työnjako on selkeämpää alueilla, joilla on aiemmin toiminut sote-kuntayhtymiä.

Tutkimustulokset osoittavat positiivista kehitystä kuntien ja hyvinvointialueiden välisessä yhteistyössä.

Kuntajohdon ja hyvinvointialuejohdon kysely toteutettiin osana Kuntaliiton, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n ja sosiaali- ja terveysministeriön yhdyspintaprojektia.

 

Kuntajohdon kyselyn kohderyhmä 

  • Kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat
  • Kuntajohtajat
  • Kuntien toimialajohtajat
  • Kuntayhtymät ja koulutuksen järjestäjät

 

Kyselyyn vastasi 578 henkilöä.

 

Hyvinvointialuejohdon kyselyn kohderyhmä

  • Hyvinvointialueiden johtavat luottamushenkilöt ja viranhaltijat
  • Helsingin kaupungin viranhaltijat
  • Aluevaltuustojen ja aluehallitusten puheenjohtajat, jaostojen ja lautakuntien tai vastaavien puheenjohtajat
  • Hyvinvointialuejohtajat, toimialajohtajat tai vastaavat sekä palvelualuejohtajat tai vastaavat

 

Kyselyyn vastasi 116 henkilöä.