Eurassa hakemuksia vaalitoimitsijoiden tehtäviin tuli tänä vuonna yhteensä yli kolmekymmentä kappaletta. Kokemus painoi eniten työpaikan saamisessa, vaikka hakemuksia tuli tänä vuonna runsaasti hyvin eri taustoista tulevilta ihmisiltä.
– Me valitsimme tänä vuonna tehtäviin pääasiassa henkilöitä, jotka ovat tehneet vaalitoimitsijan työtä ennenkin. Tiedämme varmasti, että heillä on se perusosaaminen, mitä tehtävän hoito edellyttää, kertoo Euran kunnassa työskentelevä hallintojohtaja ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Kari Kankaanranta.
Valintakriteerit ja rekrytointitavat ovat kuitenkin Eurassa vaihdelleet vuosittain. Tehtävään on palkattu työntekijöitä kolmella eri tavalla: kunnan toimisto- ja hallintohenkilöstön keskuudesta, suoraan TE-palveluiden kautta työttömänä olleista henkilöistä sekä julkisen hakumenettelyn kautta.
-Tämä viimeisin ja normaalein rekrytointitapa on ollut käytössä meillä nyt muutamissa viimeisissä vaaleissa.
Vaalilautakunnat hoitavat äänestyspaikkojen asiakaspalvelua. Heidän tehtävänään on huolehtia vaalien järjestämisestä äänestyspaikoilla. He esimerkiksi varmistavat äänestäjän henkilöllisyyden ja äänioikeuden, jakavat äänestyslipun äänestäjälle, voivat auttaa ihmisiä ohjautumaan äänestyskoppiin, leimaavat äänestyslippuja ja suorittavat alustavaa ääntenlaskentaa.
Vaalitoimitsijan työ edellyttää täysi-ikäisyyttä. Vaalitoimitsijana ei voi toimia itse ehdolla oleva henkilö, ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Muita merkittäviä kriteerejä työtehtävän saamiseen ei ole.
-Työ edellyttää myös tarkkuutta, asiakaspalvelutaitoja sekä tietoteknistä osaamista.
Kevään 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ajankohta on kotimaassa 22.3.-28.3. ja ulkomailla 22.3.–25.3. Vaalipäivä on 2. huhtikuuta kello 9-20. Vaalitulokset vahvistetaan huhtikuun viidentenä päivänä.