Hinnasta huolimatta, kahvi kuuluu vaalikampanjointiin

Kahvi on osa vaalikulttuuriamme, mutta vaikuttaako kova markkinahinta vaaliteltta tarjoiluihin. Puolueiden mukaan hinta ei ole noussut puheeksi, mutta vaihtoehtoisia kampanjointituotteita on mietitty.

Kahvin hinta on noussut edellisistä vuoden 2021 kuntavaaleista jopa 40 %. Kahvista, joka maksoi neljä vuotta sitten 5,85 €, voi nyt joutua maksamaan 8,19 €. Raakakahvin hinta on huipussaan, joka vaikuttaa suoraan kuluttajahintoihin.

360° journalismia kysyi eduskuntapuolueilta, onko kahvin hinta aiheuttanut keskustelua tai toimia vaalikeväänä.

Kyselyyn tulleiden vastausten perusteella kahvin hinnan nousu ei ole aiheuttanut muutoksia vaalitarjoiluihin. Kahvia on edelleen tarjolla.

Kahvi on vetonaula, joka saa äänestäjät liikkeelle. Se kuuluu suomalaiseen vaalikulttuurin.

–  Kahvi on hyvin suomalainen tapa lähestyä ihmisiä ja pysähtyä kiireisessä kaupunkilaisarjessa, summaa Sdp:n Helsingin pormestariehdokas Eveliina Heinäluoma

Kyselystä selvisi, että tarkkoja kulutus määriä on vaikea arvioida. Tarjoilua hoitavat ehdokkaat itse sekä paikallisyhdistykset.

Iso osa vaalikampanjoinnista tehdään paikkakuntien toreilla. Osassa kaupungeista kieltää jakamasta ilmaiseksi tuotteita, joita on myynnissä paikan päällä. Helsingissä tällaista sääntöä ei ole, mutta esimerkiksi Hakaniemen torilla sääntöä noudetaan.

Kaikki vastanneet haluavat tukea yrittäjien toimintaa jakamalla kuponkeja kahvioihin ilmaisen kahvin sijaan.

Kyselyn vahvisti, että tapahtumat ovat tärkeä osa vaalityötä.

Puolueet kertovat jakavansa kahvin lisäksi muun muassa makeisia ja mehua tapahtumissaan.

Eveliina Heinäluoman mukaan, jalkautuva työ on noin puolet kampanjatyöstä. Vaihtoehtoisia kampanjatuotteita kahville pohditaan tarkkaan.

–  Jaamme ainakin lasten hiekkaämpäreitä, Heinäluoma kertoo.

Puolueet ovat yksimielisiä siitä, että kahvi kuuluu pysyvästi vaalityöhön.

Hakaniemen torilla ihmisiä vaalitelttojen edessä.

Hakanimen torin vaaliteltoilla oli runsaasti väkeä maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kahvin sijaan äänestäjille jaettiin muun muassa ilmapalloja.

info

Kysely lähetettiin kaikille eduskuntapuolueille. Kokoomusta eikä Rkp:tä tavoitettu yrityksistä huolimatta.

Kahvin kuluttajahinta vaihtelee tarjousten mukaan. Kahvi on sisäänheittotuote eli sitä saatetaan myydä jopa tappiolla houkutellakseen asiakkaita.

Suomalaiset kuluttavat paahdettua kahvia vuosittain noin 9 kg henkeä kohden. Suomalaiset juovat siis 3–5 kupillista päivässä jokaista asukasta kohti.