Ison Kallahden talviuintipaikka on saanut innostuneen vastaanoton

Talviuintipaikan kausirannekkeen hinta on pyritty pitämään kohtuullisena.

Vuosaarelaiset ovat ottaneet Ison Kallahden talviuintipaikan ilolla vastaan, ja kävijöitä on tullut kauempaakin Helsingistä. Talviuintipaikka on ollut avoinna noin kuukauden. Kausirannekkeita on myyty 130 kappaletta.

– Myös kertalipun ostaneita on ollut joka keskiviikko viidestä kuuteen henkilöä, kertoo Vuosaari-seuran puheenjohtaja Nina Ruuttu.

Hänen mukaansa talviuimareita on Vesalasta, Mellunmäestä ja Östersundomista. Pääosin kävijät ovat kuitenkin olleet vuosaarelaisia.

Ruutun mukaan talviuintipaikka on tullut tarpeeseen.

– Paikalla on ollut selkeästi iso merkitys ja tätä on tarvittu alueelle. Aiemmin täällä on voinut käydä lähinnä jäällä hiihtämässä ja kävelemässä talvella.

Ruuttu kertoo, että moni alueella on harrastanut ennestään jo talviuintia, mutta on käynyt esimerkiksi Marjaniemessä tai muualla vastaavissa paikoissa.

–  Nyt he pääsevät lähemmäksi.

Talviuimari avannossa.

Riitta Puskala on yksi uuden talviuintipaikan vakituisista kävijöistä. Hän kertoo käyvänsä uimassa lähes päivittäin. Aiemmin Puskala kävi Marjaniemessä, mutta nyt hänellä on vain kahdeksan minuutin kävelymatka uimaan. Lisäksi hän kehuu erityisesti paikan maisemia ja tunnelmallista pukuhuonetta.

Uusi talviuintipaikka on avoin kaikille

Talviuintipaikan ylläpidosta vastaavat Vuosaari-seuran vapaaehtoiset. Seura on sitoutunut toimintaan kahdeksi vuodeksi. Ruuttu toivoo, että toiminta voisi jatkua myös tämän jälkeen.

Helsingin kaupunki tarjosi Vuosaari-seuralle talviuintipaikan ylläpitomahdollisuutta OmaStadi-äänestyksen jälkeen. OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia.

Ison Kallahden talviuintipaikka on kaikille avoin, eikä paikkaa käyttääkseen tarvitse hankkia Vuosaari-seuran jäsenyyttä. Myöskään uimareiden määrää ei ole Isossa Kallahdessa rajoitettu.

Talviuintipaikan käyttäjä tarvitsee 30 euroa maksavan kausirannekkeen sekä 10 euroa maksavan avainkortin pantin. Kausirannekkeen hinnan pitäminen edullisena on ollut Helsingin kaupungin ehtona uusille talviuintipaikoille.

Uuden uimapaikan lämmitetyt pukeutumistilat sijaitsevat hirsirakenteisessa saunarakennuksessa, Sannan saunassa. Saunomaan tai suihkuun ei kuitenkaan pääse, sillä vettä saa saunalle vain kesäisin.

– Suihkua kukaan ei ole kysellyt, mutta saunamahdollisuudesta kaupunkilaiset ovat kyselleet. Saunaa vuokraamme sitten kesällä, kertoo Ruuttu.

Talviuintikausi Sannan saunalla Isossa Kallahdessa jatkuu huhtikuun loppuun asti.

Ison Kallahden lisäksi uusia talviuintipaikkoja Helsingissä on avattu tänä talviuintikautena Aurinkolahden uimarannalle, Sarvaston satamaan ja Vartiokylään.