Joogan avulla iäkkäämmät ihmiset voivat ehkäistä vaarallisia kaatumisonnettomuuksia

Jooga voi ehkäistä ikäihmisten kaatumisonnettomuuksia, selviää The George Institute For Global Health- laitoksen tutkimuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yli 65-vuotiaista noin 30–40 prosenttia kaatuu vähintään kerran vuodessa. Kaatumisonnettomuudet aiheuttavat valtaosan ikäihmisten sairaalahoitoa vaativista vammoista ja tapaturmaisista kuolemista. Jooga parantaa iäkkäämpien ihmisten tasapainoa ja voi siten ehkäistä kaatumisonnettomuuksia, selviää The George Institute For Global Health- laitoksen tutkimuksesta.

Tanssitaiteilija ja iyengarjoogaopettaja Kira Riikonen ohjaa liike- ja joogatunteja iäkkäämmille henkilöille Kinaporin palvelukeskuksessa. Kun mahdolliset kivut ja liikkumisrajoitteet huomioidaan, on joogasta monenlaista hyötyä ikäihmisille.

– ­Iäkkäämmille henkilöille suunnatussa joogassa teemme koko kehoa avaavia liikkeitä rauhallisesti ja turvallisesti, Riikonen kertoo.

Riikonen huolehtii tunneillaan siitä, että liikkeitä tehdessä huomioidaan mahdolliset kivut ja liikkumisrajoitteet. Ohjaajana hän neuvoo harrastajille vaihtoehtoisia liikkeitä, jotta kaikki voivat tehdä sen mihin pystyvät.

Riikosen mukaan joogan on erittäin hyödyllistä ikäihmisille, sillä siinä kehoa huolletaan kokonaisvaltaisesti.

– Tunneilla pyrimme parantamaan ikäihmisten kehon liikkuvuutta, huomioiden erityisesti nivelalueet, joissa liikkuvuus alkaa ensimmäisenä iän myötä jäädä vähemmälle.

Tunnille osallistunut eläkeläinen Mirja Luukkanen kertoo pitävänsä tunneista, sillä ne lisäävät hyvää oloa kehossa. Hän toivoo saavansa joogatunneilta notkeutta lihaksiinsa ja helpotusta arjen liikkumiseen.

Luukkanen korostaa ikäihmisille suunnatun joogan järjestämisen tärkeyttä.

– Näille ikäihmisille suunnatuille tunneille on matala kynnys osallistua, hän sanoo.