Kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin näkyy tapahtumien suosiossa

Yhteiskunnallisiin aiheisiin keskittyvät tapahtumat vetävät yleisöä. Käänne-festivaali kokosi tammikuussa Helsingin Korjaamolle runsaasti kuulijoita seuraamaan poliitikkojen ja kansainvälisten puhujien keskusteluja yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden dekaanin Liisa Häikiön mukaan tapahtumien noussut suosio heijastaa ihmisten tarvetta hahmottaa muuttuvaa maailmaa.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita maailmasta ja omista näkemyksistään. He hakevat tapahtumista ymmärrystä ja tietoa, koska elämme suurten muutosten keskellä, Häikiö sanoo.

Häikiö ajattelee, ettei muutos välttämättä näy heti perinteisenä poliittisena osallistumisena.

– Varsinainen poliittinen aktiivisuus nähdään sitten seuraavissa vaaleissa.

Käänne toi ihmiset yhteen

Käänne on yksi esimerkki tapahtumista, jotka vastaavat lisääntyneeseen kysyntään. Järjestäjätiimin jäsen, teatteritaiteilija ja kulttuurituottaja Sara Koiranen sanoo, että festivaali tuo esiin edistyksellisiä näkökulmia vastapainoksi konservatiiviselle ja äärioikeistolaiselle liikehdinnälle.

– On tunne siitä, että ollaan aikakausien välissä eikä tiedetä, mihin suuntaan ollaan menossa. Käänne on tapa etsiä tietoa, tulla yhteen ja hakea turvaa epävarmassa ajassa. Monelle se on myös keino vaikuttaa siihen, mihin suuntaan asiat kääntyvät.

Koirasen mukaan kävijämäärät ovat kasvaneet jokaisella järjestämiskerralla. Tänä vuonna kaikki ohjelmanumerot täyttivät salit, ja sisäänpääsyä saatettiin jonottaa jopa puolitoista tuntia.

Edistyksellisyyttä yli puoluerajojen

Koiranen sanoo, ettei Käänne asemoidu perinteisen puoluepolitiikan kautta.

– Pyrimme tietoisesti pois vasemmisto–oikeisto-asetelmasta, ja puhummekin mieluummin progressiivisesta eli edistyksellisestä liikkeestä, Koiranen kertoo.

Festivaalilla on käsitelty esimerkkejä edistyksellisestä politiikasta eri puolilta Eurooppaa ja suhteutettu niitä Suomen tilanteeseen. Tarkoituksena on näyttää, että myös toisenlainen vallankäyttö on mahdollista.

Käänteeseen osallistunut Anniina kertoo tulleensa paikalle keskustelujen ja verkostoitumisen vuoksi.

– Haluan tavata ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella kriittisesti, ja kuulla keskusteluja, joissa nykyistä politiikkaa haastetaan.

Käänne-festivaali

  • Mikä? Käänne on kaikille avoin ja maksuton politiikan ja kulttuurin festivaali, joka on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
  • Milloin? 17.–18.1.2026. Järjestetty aiemmin tammi- ja elokuussa 2025.
  • Rahoitus: Ensimmäinen tapahtuma rahoitettiin Li Anderssonin europarlamentaarikon viestintärahoilla. Sittemmin tapahtuma on toteutettu säätiö- ja yksityisrahoituksella.
  • Tuotanto: Festivaalin tuottaa Käänne ry ja järjestämisestä vastaa noin 12 hengen ydinryhmä.