Minun Kallioni, minun kirkkoni

Sana kallio toistuu useissa eri yhteyksissä, kun Kallion kirkon seurakuntapastori Visa Viljamaa kertoo sekä pitkäaikaisesta työpaikastaan että henkilökohtaisesta elämästään. Välillä sanalla kallio hän viittaa Helsingin kaupunginosaan tai kirkon alla sijaitsevaan hautausmaahan, välillä Raamattuun tai hänen tuoreimpaan tatuointiinsa.

– Kallio on vahva osa identiteettiäni ja minusta on arvokasta asua seurakuntani seurassa, kertoo Viljamaa.

Viljamaan kiinnostus työpaikkansa historiaa kohtaan on innostavaa. Seisoessamme entisen urkuparven kohdalla aivan alttarin yläpuolella, Viljamaa kuvailee erästä poikkeuksellista tapahtumaa vuodelta 1917. Tuolloin, juuri Suomen sisällissodan kynnyksellä, tässä samassa paikassa joukko miehiä muodosti ihmispyramidin päästäkseen lukitulle urkuparvelle aikeena lopettaa ylipitkäksi venynyt jumalanpalvelus. Edelleenkin spekuloidaan, keitä olivat nämä kirkossa mellakoineet miehet, jotka lopulta saavuttivat urkuparven ja pahoinpitelivät urkurin.

Urkujen siirtyminen takalehterille ei ole ainoa muutos, mitä kirkossa on tapahtunut – myös Kallio on muuttunut noina neljänätoista vuotena, mitä Viljamaa on siellä asunut.

– Aikoinaan en voinut ajatellakaan perhe-elämää Kalliossa. Nykyään ihmiset haluaa jäädä tänne sykkeeseen, missä kaikki palvelut ovat lähellä, hän toteaa.

Kallion kirkko haluaa olla lähellä asukkaitaan ja kirkko onkin ollut aktiivisesti mukana asuinalueen erilaisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi Kallio Block Partyssa. Ja kun Kallio sykkii tahdissaan, sen kirkko henkii seesteisyyttä ja turvaa, mitä useat meistä aina aika-ajoin tarvitsevat.

Teksti ja kuva: Antti Karhu

Porvoon tuomiokirkko edustaa pysyvyyttä

Porvoon tuomiokirkon historia juontaa juurensa 1400-luvulle ja se on selvinnyt lukuisista tulipaloista ja Toisen maailmansodan pommeista. Historia näkyy kirkossa ja seurakunnan pappi Juha Takala ihastelee sitä työssään päivittäin. Kirkot ovat uskonnon ja yhteisöllisyyden symboleja ja kohtaamispaikkoja, monelle usko on vahvasti kiinnittynyt fyysiseen paikkaan. Koronavirus pandemia on kuitenkin sulkenut myös kirkkojen ovet. Usko, toivo ja rakkaus ovat tehneet digiloikan Takalan työssä.

– Tämä on myös iso hengellinen kysymys, että missä se pyhä koetaan. Nyt kun ei ymmärrettävästä syystä kovin helposti voi mennä kirkkoon fyysisesti niin sen huomaaminen, että se pyhä on koettavissa omassa kodissa, omassa arjessa ja omassa elämänympäristössä, Takala pohtii.

Juha Takala on toiminut pappina Porvoon seurakunnassa vuodesta 2017. Pappina hän tekee niin sanottua tavoittavaa työtä, jossa pyritään pitämään yhteyttä seurakunnan jäseniin, jotka eivät muuten ehkä olisi niin aktiivisia tai tavoitettavissa.

Tuomiokirkot ovat monille kaupungeille postikorttimaiseman maamerkki ja suosittu turistikohde. Jylhät rakennukset ovat myös seurakunnan ja yhteisön kokoontumispaikkoja elämän ilojen ja surujen äärellä. Vuosisatoja vanhat ”Herran huoneet” ovat seisseet aloillaan läpi poikkeusaikojen ja rakenteisiin on piirtynyt, tai Porvoon kirkon kohdalla erityisesti hiiltynyt, ihmiskunnan historiaa.

– Ehkä jotenkin se miten henkilökohtaisella tasolla kaikki mitä täällä tapahtuu, on tosi ainutlaatuista ja sitten samanaikaisesti me ollaan osana hirveän pitkää jatkumoa. Se puhuttelee mua, Takala kertoo.

Porvoon kirkko on seissyt vanhan kaupungin mäen päällä neljäsataa vuotta, tarjoten symboliikkaa pysyvyydelle ja paikan pyhän kokemiselle. Poikkeusaika on vienyt Takalan työn ja lähimmäisen-rakkauden levittämisen digitaalisille alustoille. Kirkon jykevät seinät kuitenkin vakuuttavat, että sinne tullaan palaamaan aina uudestaan. Kaikesta selvitään.

Teksti ja kuvat: Elina Sonkajärvi

Takalalle hätkähdyttävimmät ja puhuttelevimmat hetket kirkossa koetaan alttarilla, kun esimerkiksi hääpari saapuu käytävää pitkin ja kaikki tunteet ovat nähtävissä. Saarnatuolista löytyy ote Korinttolaiskirjeestä, jonka tulkinta on Takalalle henkilökohtaisin viesti kirkossa: ”Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan teoissa.”

Luostarista kirkoksi

Kristiina Saraviita on toiminut suntiona Naantalin kirkossa kaksi vuotta. Hänen työnkuvaansa kuuluu kirkollisten tilaisuuksien järjestäminen, kanssakäyminen vierailijoiden kanssa ja kirkon ylläpitotyöt, kuten siivous ja korjaus. Hän on myös yhteydessä kirkon yhteistyöorganisaatioihin, esimerkiksi hautaustoimistoihin.

Naantali on merenrantakaupunki ja se näkyy myös suntion työssä. Kirkko sijaitsee meren äärellä ja siellä järjestetään kerran vuodessa merellinen messu. Kristiina Saraviidan kulkiessa kirkosta huoltorakennukseen hänen eteensä aukeaa meren ulappa.

Luostari oli tarkoitus perustaa Ruotsiin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska Tanskan, Norjan ja Ruotsin välillä oli poliittisia ristiriitoja. Kompromissina luostari päätettiin perustaa Suomeen. Pyhä Birgitta sai näyssä ohjeet, millaiseksi luostari tulisi rakentaa. Sen perustamiseen tarvittiin myös paavin lupa. Luostari rakennettiin nykyiselle paikalleen Pyhän Birgitan näyn ja paavin ohjeiden mukaisesti.

Viimeisimmät kaksi suurta restaurointia tehtiin vuosina 1964-1965 ja 2011-2012. Ensimmäisessä remontissa lattia uusittiin ja lehterit palautettiin. Kirkon sisällä olevat puuosat, kuten kaiteet rakennettiin myös 60-luvun remontissa. Urut laskettiin omalta lehteriltään alas ja nykyinen valaistus rakennettiin silloin.

Vuoden 2011 remontissa uusittiin jälleen kirkon valaistusta ja rakennettiin luiskat kirkon sisälle. Seinät puhdistettiin ja kalkittiin sekä kaikki esineet restauroitiin.

Luostarimenneisyydellä on naantalilaisille iso merkitys

Etenkin vanhempaa sukupolvea edustavat ovat kiinnostuneita kirkon historiasta ja kokevat sen läheisenä itselleen. Saraviidan mukaan Naantalissa on hyvin aktiiviset seurakuntalaiset, jotka siirtävät tietoa kirkosta ja sen merkityksestä eteenpäin nuoremmille sukupolville.

– Ihmiset välittävät siitä, että heillä on kulttuurihistoriallinen kohde ihan naapurissa, Kristiina Saraviita kertoo.

Naantalin kirkossa on paljon luostariaikaista esineistöä. Kirkossa on myös esillä pienoismalli, joka on laadittu alkuperäisen luostarikirkon mukaan. Ihmiset ovat kiinnostuneita kirkon historiasta ja kesäisin suntio pääseekin vastaamaan lähes päivittäin vierailijoiden kysymyksiin.

Teksti ja kuva: Susanna Sykkö

Naantalin kirkkoon mahtuu 850 ihmistä.