Suurin kunta- ja aluevaalibudjetti jopa 1,8 miljoonaa – samalla ehdokasmäärät laskussa kuntavaaleissa

Suuret puolueet panostavat tulevissa kunta- ja aluevaaleissa merkittävän summan kampanjointiin. Samalla puolueiden ehdokasmäärät ovat laskussa erityisesti kuntavaaleissa.

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja SDP:n budjetit ovat tulevissa kunta- ja aluevaaleissa suuria. Kokoomuksen budjetti on noin 1,8 miljoonaa, perussuomalaisten noin 1,3 miljoonaa ja SDP:n noin miljoona euroa.

Valtiontalouden tarkastusviraston tilastosta selviää, että kunta- ja aluevaaleissa ehdokkaiden omarahoitusosuus on pienentynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että puolueiden ehdokkaat käyttävät vähemmän omaa rahaa kampanjointiin.

SDP:n viestintäpäällikön Enni Saikkosen mukaan puolueen suurin kuluerä on valtakunnallinen mainoskampanja.

– Mainospaikkojen hinnoittelu määräytyy pitkälti sen mukaan, miten hyvin niiden arvioidaan tavoittavan ihmisiä. Tästä syystä mainostaminen Helsingissä on hintavampaa kuin pienemmillä paikkakunnilla, Saikkonen kertoo.

Toinen suuri kuluerä on vaalitilaisuuksien järjestäminen. Saikkosen mukaan iso osa kampanjoinnista tapahtuu nykyään myös muilla keinoilla kuin ulkomainonnassa tai perinteisessä mediassa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää puolestaan kertoo, että todennäköisesti suurimmat yksittäiset kuluerät ovat televisio-, radio- ja lehtimainoskampanjat. Näiden kustannukset saattavat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin riippuen mainosten laajuudesta ja kestosta.

– Lisäksi merkittäviä kuluja syntyy esimerkiksi vaalilehtien ja -julisteiden painatuksesta ja jakelusta, Vuorenpää sanoo.

Kampanjointiin liittyy monia muitakin pienempiä menoeriä, jotka vaikuttavat kokonaiskustannuksiin.

Kuntavaalien ehdokasmäärä laskussa

Ylellä 4.3.2025 julkaistun uutisen mukaan perussuomalaisten ehdokasmäärä on putoamassa jopa kolmanneksen verrattuna viime kuntavaaleihin. Vuonna 2021 ehdokasmäärä oli lähes 6000, mutta nyt puolueen arvioiden mukaan ehdokkaiden kokonaismäärä jää alle 4000:een.

Pudotus on huomattava verrattuna muihin suuriin puolueisiin. Esimerkiksi SDP:n ehdokkaita on vain 400 vähemmän ja kokoomuksen ehdokkaita 300 vähemmän kuin vuoden 2021 kuntavaaleissa. Aluevaaleissa puolestaan kokoomuksen ja SDP:n ehdokasmäärät pysyivät melko samoina, mutta perussuomalaisten ehdokasmäärä väheni 150 ehdokkaalla viime aluevaaleista.

Puolueiden kunta- ja aluevaalibudjetit

  • Kokoomus: noin 1,8 miljoonaa euroa
  • Perussuomalaiset: noin 1,3 miljoonaa euroa
  • SDP: noin miljoona euroa
  • Keskusta: noin 600 000 euroa
  • Vasemmistoliitto: noin 600 000 euroa
  • Vihreät: noin 500 000 euroa
  • RKP: noin 200 000 euroa
  • Kristillisdemokraatit: noin 150 000 euroa

Lähde: STT