Perinteinen tapa tislata oivalluksia isoista tietomassoista on laskea niistä erilaisia tilastollisia tunnuslukuja. Yksittäinen tunnusluku, joka tiivistää kymmenentuhatta datapistettä yhdeksi numeroksi on ratkaisevasti helpompi hahmottaa kuin nuo pisteet erikseen. Monipuolinenkin valikoima tilastolukuja paljastaa silti vain pienen siivun kokonaisuudesta.
Visualisointi antaa katsojalle nopean pääsyn koko aineistoon tavalla, johon pelkkä tilastollinen analyysi ei pysty. Helsingin rakennuskannan keski-ikä on vain yksi numero, kun taas Apps4Finland-palkittu Rakennettu Helsinki 1812–2012 -visualisointi näyttää kaupungin jokaisen rakennuksen iän helposti hahmotettavassa muodossa.
Hyvä visualisointi ymmärretään intuitiivisesti. Huomaamme helposti merkityksellisiä piirteitä visuaalisessa muodossa esitetystä aineistosta, vaikkemme osaisikaan nimetä näkemäämme tilastollisin termein; ”Näkeminen on sitä, että unohtaa näkemänsä asian nimen”, kuten filosofi Paul Valéry aikanaan kirjoitti. Hyvin laadittu kuvio paljastaa esimerkiksi voimakkaan korrelaation kahden muuttujan välillä ja siitä poikkeavan outlier-havainnon sellaisellekin, joka ei edes tunne käsitteitä ”korrelaatio” tai ”outlier”.
Väliotsikko
Visualisointi tarjoaa siis keinon ymmärtää avointa dataa paremmin. Sen avulla voidaan löytää kokonaan uutta tietoa, kuten vaikkapa virhe kansanäänestyksen tuloslaskennassa, tai antaa kokonaiskuva monimutkaisesta aiheesta kuten terrorismista. Tietoa avaavat organisaatiot hyötyvät uusista näkökulmista ja näkyvyydestä, mutta myös visualisointeja tuottaville uutisorganisaatioille julkishallinnon datasta on tullut mittaamattoman arvokas resurssi. Esimerkiksi The New York Timesin huikeita visualisointeja Yhdysvaltain talouden rakennemuutoksesta ja maan sisäisestä muuttoliikkeestä ei olisi voitu toteuttaa ilman avoimia aineistoja.
Edes maailman suurimmat sanomalehdet eivät pysty itse keräämään yhtä laajoja ja monipuolisia tietoaineistoja kuin mihin julkishallinto kykenee. Sekä tietoa tuottava julkinen sektori että sitä hyödyntävä kaupallinen media hyötyvät, kun olemassa oleva data saadaan laajempaan käyttöön. Lukijat ja kansalaiset saavat enemmän ja selkeämpää tietoa maailmasta. Kaikki voittavat.
Tiedon avaajilla ja käyttäjillä on myös vastuu tekemisistään. Datan avaaminen ei ole suhdetoimintaa, vaan myös vähemmän imartelevat tiedot pitää julkistaa jos ja kun avoimuuden tielle lähdetään.
Toisaalta, visualisointi ei ole koristelua vaan väline ymmärryksen lisäämiseen. Siihen tulee suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Valittu esitystapa ei saa asettaa estetiikkaa selkeyden edelle tai antaa väärää kuvaa aineiston todellisesta luonteesta. Tämä ei valitettavasti ole vielä itsestäänselvyys suomalaisessakaan mediassa.