Lapsiluku nolla!

Syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on monia. Päällimmäisenä syynä ei ole edes ekologisuus, saati oman egon pönkitys, vaan pikemminkin halu päättää itse omista asioista.

Riina Puusaari, 36, on yksin asuva suunnitteluinsinööri Lahdesta. Puusaari tiesi jo lapsena, ettei halua lapsia. Hän olisi halunnut sterilisaation jo ennen kuin täytti 30 vuotta. Hän antoi kuitenkin itselleen mahdollisuuden miettiä, halusiko hänkin kenties vain lykätä lastenhankintaa myöhemmälle. Hänelle on tehty sterilisaatio 32-vuotiaana.

Halua omaan lapseen ei vaan tullut. Puusaari varasi ajan lääkärille.

– Perimmäinen syy ei ole niinkään tunne. Pikemminkin se on se, ettei ole tunnetta.

Suomessa vapaaehtoisten lapsettomien määrä on noussut tasaisesti 2000-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan vuonna 2018 naisten ja miesten sterilointien kokonaismäärä oli 4550. Steriloinneista yli 60 prosenttia tehtiin miehille. Miesten osuus onkin kasvanut viime vuosina. Vielä vuonna 2000 naisille tehtiin yli 80 prosenttia kaikista sterilisaatioista.

THL:n mukaan naisille tehtävien sterilisaatioiden määrän vähenemistä selittää sekä ehkäisymenetelmien valikoiman laajeneminen että kyseenalaisen, tähystämällä tehtävän sterilointimenetelmän (Essure) poistuminen markkinoilta vuonna 2017.

Lapsettomuus voi olla tie tulevaisuuteen

THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler kertoo, että lapsettomien buumi Suomeen on tullut Keski-Euroopasta. Suomessa kaikkia aikuisia lapsettomia on jopa 20 prosenttia, kun muissa Pohjoismaissa luku on vain vähän yli 10 prosenttia.

Vapaaehtoisesti lapsettomista on puhuttu vasta viimeiset kymmenen vuotta. Väestöliiton vuoden 2015 Perhebarometri-tutkimuksessa oli ensimmäistä kertaa kysymyksiä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.

Uusimmassa vuoden 2018 Perhebarometri-tutkimuksessa kysymykset taas ovat keskittyneet pääasiassa väestökatoon, lapsiperheiden moninaisiin ongelmiin ja perheellistymisen lykkäämiseen. Myös THL:n Mika Gisslerin mukaan tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Lisäksi syyt vapaaehtoisen lapsettomuuden takana ovat muuttuvia.

– Näyttäisi kuitenkin siltä, että ilmastonmuutos ei ole tällä hetkellä se olennainen syy. Vaan syy on halu päättää omista asioista, joka on järkevä syy.

Puhe lapsettomuudesta on myös aikakautensa kuva

Riina Puusaarta eivät kuitenkaan synnytystalkoot huoleta. Hänen katse on tulevassa, iloisen tekemisen kautta.

”Töissä kamppailua asemakaavan melumääräysten kanssa, illalla pitäisi vääntää esityslista Lahden Vihreiden hallituksen ensi viikon kokoukseen ja takaraivossa pari ideaa valtuustoaloitteeksi ja mielipidekirjoitukseksi”, Puusaari kuvaa Facebookissa tämän syksyn ohjelmaansa.

Riina Puusaari tviittaamassa Lahden Ympäristökylä-tapahtumassa 21.9.2019.

Vielä 2000-luvun alussa vain 7 prosenttia suomalaisista piti lapsettomuutta ihanteenaan. Väestöliiton mukaan vapaaehtoisesti lapsettomia oli Suomessa vuonna 2015 jo miltei kuudesosa aikuisista. Kyse ei ole vain lapsen hankinnan siirtämisestä.

Kumppanin puutekaan ei ole este, vaan suurimmat syyt vapaaehtoiseen lapsettomuuteen olivat oma ura tai ennen kaikkea elämäntyyli. Mahdollinen lapsi koetaan luopumisena tästä kaikesta.

Uusimmassa Perhebarometrissä selvisi, että vuonna 2018 lähes joka neljäs parikymppinen sanoo olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Myös THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler vahvistaa asian.

– Kun tutkimuksissa ennen kysyttiin, halutaanko lapsia, niin kaikki halusivat. Vapaaehtoisesti lapsettomia oli aikuisista alle 5 prosenttia. Nykyään heitä on lähes 15 prosenttia.

Vaikka asenteet ovat muuttuneet, niin vielä nykyisinkin lääkäri määrää viime kädessä, saako nainen sterilisaation. Lakiuudistusta ollaankin ajamassa modernimmaksi.

Teksti ja kuvat: Johanna Juuti

Suomen syntyvyys katovuosien luokkaa
• 1868 lapsia 43 757
• 2010 lapsia 60 980
• 2018 lapsia 47 577
Lähde: THL ja Tilastokeskus