Ilmastoahdistukseen voi itse vaikuttaa. Asiasta kertoo Essi Aarnio-Linnanvuori. Hän on ympäristökasvatuksen yliopistonlehtori ja tutkija Tampereen yliopistolla.
– On tavoiteltavaa yhdistää toivo ja toiminta mutta toisaalta katsoa totuutta silmiin.
Ilmastoahdistus on jaettu huoli. Aarnio-Linnanvuori haluaa korostaa, kuinka tärkeää nuorten on tietää eri vaihtoehdoista.
– Vaikka nyt näyttäisi siltä, että maailma on menossa kohti tuhoa, kehityksen suuntaan voi edelleen vaikuttaa. Tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut.
Aarnio-Linnanvuori muistuttaa, että meillä on muitakin mahdollisesti saavutettavia tulevaisuuksia, jotka vaativat päätöksiä ja tekoja.
– Tutkimuksemme osoittavat, että ilmastonmuutoksen ratkaisuihin tutustuminen ja yhdessä ryhmän kanssa toimiminen vahvistavat toivoa.
Saana Palokangas vahvistaa tutkijan väitteen. Hän osallistui marraskuussa Nuorten ilmastohuippukokous 2023 -tapahtumaan. Palokangas on Suomen partiolaisten vastuullisuusryhmän jäsen.
– Toivoa herätti se, ettei ole yksin ahdistuksen kanssa ja että yhdessä voimme vaikuttaa.
Palokankaan mukaan parasta kokouksessa olikin tavata paljon muita nuoria, jotka jakavat samat huolet ja päämäärät. Vaikka ilmastoahdistus on edelleen läsnä, uskoakin tulevaan löytyy.
– Me nuoret saimme toisiltamme ideoita, mitä erilaisia keinoja voimme järjestöissä käyttää. Suomen partiolaiset esimerkiksi ovat lanseeranneet oman hiilijalanjälkilaskurin.
Palokangas ajattelee, että on edelleen tärkeää puhua ilmastokriisin vaikutuksista suoraan eikä pelkästään positiivisuuden kautta.
– Tarvitsemme molempia, että voimme tehdä töitä vaikeiden asioiden eteen.
Presidenttiehdokkailta ymmärrystä
Noin kuusisataa nuorta osallistui Nuorten ilmastohuippukokous 2023 -tapahtumaan kymmenistä eri nuorisojärjestöistä ympäri Suomea. Kokouksessa nuoret valmistelivat yhdessä julkilausuman, joka päätyi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle. Julkilausumassa nuoret vaativat muun muassa luonnon tuhoamisen kriminalisointia.
Nuoret pääsivät kuulemaan myös presidenttiehdokkaita. Saana Palokankaalle oli iso juttu, että useimmat presidenttiehdokkaat olivat tulleet paikalle. Palokangas koki, että moni heistä halusi aidosti kuunnella ja ymmärtää nuoria.