Köyhimmät ovat yllättävissä tilanteissa kaikista heikoimmassa asemassa

Sateiden kasvu kohdistuu Suomessa kovaa pienituloisiin perheisiin, asunnottomiin sekä yksinhuoltajatalouksiin. Kaikilla ei ole maksukykyä ostaa esimerkiksi sadevarusteita.

Kotimaanapu järjestää keräyksiä vähävaraisten tukemiseksi Suomessa. Tänä vuonna kohteissa on nähtävissä useampia tapauksia, joissa perheelle kerätään rahaa ulkoiluvarusteisiin. Järjestö auttaa myös esimerkiksi perhettä, jonka katto vuotaa ja rankat sateet hankaloittavat tilannetta entisestään.

Keräysten parissa työskentelevän diakoniatyöntekijä Sirpa Aholan mukaan sääilmiöt vaikuttavat useiden ihmisten arkeen, vaikka lähtökohdat olisivatkin erilaisia.

– Heikosti toimeentuleville lapsiperheille kaikkien välikausivarusteiden, saappaiden, talvihaalareiden ja välikerrastojen hankkiminen on todella kallista. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten lapset voivat ulkoilla.

Aholan mukaan tämä nousee esiin esimerkiksi päiväkodeissa, kun varusteita tarvitaan. Ahola painottaa myös sääilmiöiden vaikutusta asunnottomien elämään.

– Pakkaset ja myös pitkään jatkuva kosteus, joka kastelee suojat ja varusteet, tekee tilanteen erittäin vaikeaksi.

Suomessa sataa vuodessa keskimäärin 599 millimetriä. Viime vuodet ovat olleet keskimääräistä sateisempia. Poikkeuksen tekee vuosi 2018, joka oli tavanomaista vähäsateisempi. Viimeisten viiden vuoden aikana sateisin vuosi oli 2020. Silloin keskimääräinen sademäärä oli 694 millimetriä, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskonen.

Sääilmiöt uhkaavat myös elantoa

Aholan mukaan myös maanviljelyksellä perheensä elättävien tilanne on erittäin kriittinen.

– Stressi, ahdistus, epävarmuus ja tulojen menetys tuo diakonian ja muiden tukipalveluiden asiakkaaksi aiemmin hyvin pärjänneitä ihmisiä. Heidän elanto on ollut kiinni viljelystä, metsätaloudesta tai karjan rehusadosta.

Aholan mukaan Suomen oloissa kovat pakkaset aiheuttavat sateita enemmän vaurioita esimerkiksi kehnosti lämmitetyissä kodeissa.

– Kohdalleni on osunut kyllä myös useampia taloja, jotka ovat kastuneet piiskaavan rankkasateen johdosta, koska ikkuna on ollut rikki, vesiränni puuttunut tai räystäs on ollut laho.

Ilmastonmuutos aiheuttaa entistä enemmän ääri-ilmiöitä

Kotimaanavun tuottaja Ilkka Kalmanlehdon mukaan sääilmiöillä on selkeät kytkökset köyhyyteen.

– Ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, mutta onhan niitä ollut jo pitkään. Eniten tämä vaikuttaa pienituloisiin.

Kalmanlehto kertoo ääri-ilmiöiden vaikuttavan varallisuuteen ja varallisuuden vaikuttavan vahvasti mahdollisuuksista selviytyä muutoksessa.

– Aina kun jotain tapahtuu se vaikuttaa kaikista koviten kaikista köyhimpiin.

Tilastoja köyhyydestä

  • Vaikeuksia tai suuria vaikeuksia toimeentulossa kokeneiden kotitalouksien osuus oli vuonna 2018 reilu kuusi prosenttia.
  • Toimeentulo-ongelmat ovat yleisimpiä yhden huoltajan talouksissa.
  • Kaikkiin pienituloisiin eli köyhyysriskissä oleviin kotitalouksiin kuului Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 vajaa 700 000 ihmistä.
  • Köyhyysriskiin sisältyvät myös taloudet, joissa yllättävä tilanne saattaisi köyhyyteen. Esimerkiksi alhaisen palkan tai säästöjen puutteen takia.